19. elokuuta 2020

Kauramimmit

Eliisa Kuusela on kirjoittanut kaksi suomenkielistä juurileivonnan kirjaa, jotka ovat kuin juurileivonnan raamattu! Kirjat Leipävallankumous (kolme painosta) ja Hapanjuurileipureiden parhaat sisältävät kaiken tiedon, mitä hapanjuurileipomiseen tarvitsee ja lisäksi tietysti suuren määrän erilaisia reseptejä sekä suolaiseen, että makeaan leivontaan juuren avulla.

Itse en ole noita kirjoja vielä lukenut, vaan olen opit, ohjeet ja inspiraation löytänyt facebookin ryhmistä ja muualta netistä sekä yhdeltä juurileivonnan kurssilta. Tämä kauramimmien ohje löytyy Eliisan kirjasta ja on yksi sen kirjan hittiresepteistä. Eliisa on ohjeen jakanut myös Kotiliedelle ja sieltä minä sen bongasin. Ohje meni testiin välittömästi!

Taikina tuntui jo tehdessä hieman erikoiselta. Tietenkin, koska siinä oli kaltattuja kaurahiutaleita pelkän jauhon sijaan. Taikina oli paksua ja kosteaa ja tuntui, että se ei meinaa millään kohota. Noudatin kuitenkin ohjeen aikoja ja taputtelin hieman tiukan tuntuisesta taikinasta leivät pellille. Kohottelin reilun puoli tuntia ja nyt kohoaminen alkoi selvästi vasta näkyä! Paistamisen jälkeen leivät olivat juuri sellaisia kuin halusinkin! Pehmeitä, mutta ei liian paksuja ja ne sai revittyä helposti auki. Ja maku oli aivan mahtava!

Kyllä Eliisa osaa! Kiitos!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

8-10 kpl

 

100 g kaurahiutaleita

200 g kiehuvaa vettä

100 g virkeää juurta

120 g vettä

6 g suolaa

220 g vehnäjauhoja

10 g rypsiöljyä

 

1. Mittaa kaurahiutaleet kulhoon. Sekoita joukkoon kiehuva vesi ja jätä jäähtymään

2. Sekoita toisessa kulhossa juuri, vesi ja suola. Lisää jauhot ja sekoita tasaiseksi. Jätä tekeytymään puoliksi tunniksi kannen tai liinan alle

3. Lisää kulhoon jäähtyneet kaurahiutaleet ja öljy ja puristele ne taikinaan. Jätä tekeytymään taas puoleksi tunniksi

4. Kääntele taikina kertaalleen, peitä astia kannella ja jätä kohoamaan n. neljäksi tunniksi

5. Kaada kohonnut taikina jauhotetulle pöydälle ja leikkaa siitä sopivia paloja. Taputtele kevyesti palat leiviksi pellille leivinpaperin päälle. Peitä liinalla ja anna kohota puolisen tuntia

6. Pistele leivät haarukalla ja paista 225-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia

7. Anna leipien jäähtyä hetki ja leikkaa saksilla leipien sivut auki. Tämän jälkeen revi leipien puolikkaat irti toisistaan. Jätä liinan alle jäähtymään ja pehmenemään

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti