8. syyskuuta 2021

Crostata di mele - omenatorttu

Omenien aika on vielä käsillä! Kotimaisien omenien satokausi on pitkä ja herkkua riittää pitkälle syksyyn. Omenapiirakoita on varmasti paistettu yhdessä jos toisessakin keittiössä tänäkin syksynä!

Omenapiirakkaan liittyy aina vahvasti kaneli, joka ei ole minun makuuni lainkaan. Siitä syystä omenapiirakkaa ei kotona tule tehtyä juuri koskaan. Omenasta leivonnassa tykkään kyllä ja ihan perinteinen omenahyve, jonka päällä on rapeaa kaurahiutaleista tehtyä muruseosta (ilman kanelia!) on aivan ihanaa. Varsinkin jos siihen päälle kaataa reilun lammikon paksua vaniljakiisseliä!

Tässä ihanassa tortussa yhdistyvät omenan ja vaniljan maut, jotka mielestäni kuuluvat ja sopivat yhteen paljon paremmin kuin omena ja kaneli! Murotaikina onnistui mahtavasti ja se pysyi ihanan mehevänä hedelmäsoseen avulla (en tykkää murenevasta piirakkapohjasta lainkaan). Torttu olisi voinut olla aivan yltiömakea, mutta pohjan vähäisen sokerimäärän, kiisselin sitruunan ja kirpeän omenalajikkeen ansiosta kokonaisuus oli juuri sopiva minun makuuni! Makean ystävien kannattaa käyttää makeampia omenia – minä menin tietenkin Granny Smitheilla! (Ohje: Glorian Ruoka&viini 2/2010)

 


 

 








 

taikina:

3,5 dl vehnäjauhoja

0,5 dl sokeria

150 g voita

1 kananmuna

 

täytekiisseli:

4 dl maitoa

1 dl kermaa

1 dl sokeria

3 rkl vehnäjauhoja

3 kananmunan keltuaista

1 tl raastettua sitruunan tai appelsiinin kuorta

1 tl vaniljasokeria

 

lisäksi:

3 omenaa

2 dl aprikoosisosetta (käytin sokeroimatonta hedelmäistä mangososetta)

(ruokokidesokeria)

 

1. Valmista ensin kiisseli. Mittaa pinnoitettuun kattilaan maito, kerma, sokeri, vehnäjauhot ja keltuaiset. Kuumenna koko ajan huolella sekoittaen, kunnes kiisseli sakenee. Älä keitä! Nosta kattila liedeltä ja sekoita kiisselin joukkoon sitruksen kuoriraaste ja vaniljasokeri. Sekoita hyvin ja jätä jäähtymään. Vispaile kiisseliä muutaman kerran jäähtymisen aikana, että se pysyy tasaisena.

2. Valmista sitten taikina. Mittaa jauhot ja sokeri kulhoon. Kuutioi voi ja nypi taikina tasaiseksi. Lisää kananmuna ryynimäisen seoksen joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Älä vaivaa, ettei taikina sitkisty. (Tein taikinan monitoimikoneen leikkurikulhossa ja mutistelin vain aivan lopun kulhossa). Peitä kulho kelmulla ja anna taikinan levätä puolisen tuntia.

3. Kuori omenat ja poista siemenkodat. Viipaloi omenat ohuiksi siivuiksi.

4. Voitele piirakkavuoka ja painele tai kauli taikina vuokaan ja sen reunoille. Levitä pohjan päälle aprikoosisose ja kaada sen päälle jäähtynyt kiisseli. Asettele omenaviipaleet kiisselin päälle ja ripottele niiden päälle hieman ruokokidesokeria (ja jos tykkäät kanelista niin kyllähän sekin tähän toki sopii!).

5. Kypsennä torttua 175-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia kunnes reunat ruskistuvat kauniisti ja omenat saavat hieman väriä. Anna jäähtyä kunnolla ennen tarjoamista että kiisseli asettuu. Minä pidin torttua jääkaapissa seuraavaan päivään ennen leikkaamista

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti