30. toukokuuta 2009

Viiriäisen munat

Viiriäisen munat ovat minulle aivan uusi tuttavuus. Näitäkin miehen siskolta saimme. Nämä ne vasta kauniita ovatkin! Ja niin pikkuisia! Viiräisen munia voidaan käyttää aivan samalla tavalla kuin kananmuniakin. Viiriäisen munat ovat ravintosisällöltään kananmunaa rikkaampia - mm. rautaa ja B-vitamiinia on moninkertaisesti (www.kultamuna.fi).



Kokeilin viiriäisen munia ensin keittämällä. Munien keittoaika on 3-5 minuuttia. Keitin täydet 5 minuuttia ja tuloksena oli kovaksi keitetty muna. Viiriäisen munan kalvo on sitkeä. Kuoriminen kannattaa tehdä niin että pyörittää munaa pöytää pitkin jotta kuori on kokonaan säröillä. Sen jälkeen tehdään reikä kalvon läpi ja kuori poistetaan kalvon kanssa. Munan maku ei juurikaan poikkea kananmunan mausta, mutta suutuntuma oli hieman pehmeämpi. Pienet viiriäisen munat ovat kauniita esimerkiksi alkupaloina tai voileipien päällä.



Myös paistettuna testasin viiriäisen munaa. Sitkeän kalvon vuoksi muna on kananmunaa hankalampi särkeä. Ensin rikoin munan samalla tavalla kuin kananmunankin ja puhkaisin kalvon sormin. Valutin munan ulos kuoresta - tuloksena melkoista sotkua. Kokeilin sitten toisella munalla niin, että napautin kuoren halki terävällä veitsellä ja leikkasin kalvon halki noin puolen munan matkalta. Sitten sain sisällön pannulle niin että keltuainenkin pysyi ehjänä. Paistoin yhdeltä puolelta ja maustoin suolalla ja pippurilla. Hyvän makuinen pieni suupala johon haarukkaa ja veistä ei tarvita! :D

2 kommenttia:

  1. Hieno homma - hyvät vinkit. Olemme perheen kanssa Teneriffalla ja oli ihan pakko ostaa hyvän näköisiä viiriäisen munia aamiaista varten. Kiitos hyvistä testiohjeista - huomen aamulla testaan.

    VastaaPoista