18. joulukuuta 2015

Paistettu riisi – com huong giang

Tästä on jo aikaa… Lainasin joskus vimme talvena Jackum Brownin kirjan Vietnamilaisen keittiön parhaat ja hiihtolomaviikolla muistelen testailleeni kirjan ohjeita useampana päivänä! Ihania makuja, tulista, makeaa ja hapantakin sopivassa suhteessa ja kivasti vaihdellen. Mitään en oikeastaan tehnyt aivan ohjeen mukaan – ihan jo raaka-aineiden saatavuuden vuoksi. Tämäkin ohje on muokattu omaan ruokakomeroon sopivaksi.

Muutamalla mausteella ja ainesosalla tavallisesta valkoisesta riisistä ja katkaravuista sai taiteiltua jotain uutta. Käytin ruokaan edellispäivänä keittämääni riisiä joten ruuan valmistaminen oli nopeaa. Chiliä tähän hurahti itselläni hieman liikaa ja se peitti vähän alleen hienoja sipuleiden makuja. Mutta lämmittipähän luita ja ytimiä myöten ulkoilun jälkeen!

Uutena raaka-aineena tutustuin tämän ruuan myötä sitruunaruohoon. Kyllä se erilaisen vivahteen – hieman yrttisemmän lisäsävyn - ruokaan antaa kuin ihan pelkkä sitruuna. Sitruunaruohon voi kuitenkin ihan hyvin korvata pienellä lurauksella lime- tai sitruunamehua.



2 valkosipulin kynttä
3 salottisipulia
2 sitruunaruohon vartta
1 chili
2 rkl kasviöljyä
2 kevätsipulia tai pala purjoa
250 g katkaravunpyrstöjä
500 g keitettyä jasmiiniriisiä
suolaa
mustapippuria

1. Kuori ja hienonna valkosipuli ja salottisipuli, hienonna sitruunaruoho ja chili. Kuumenna öljy kasarissa ja paista kasviksia hetkinen
2. Viipaloi kevätsipulit. Poista katkaravunpyrstöistä mahdollinen suoli ja pieni pyrstöjä halutessasi. Pikapaista sipulia ja katkarapuja salottisipuliseoksen kanssa kunnes ravut saavat hieman väriä
3. Lisää kasariin keitetty riisi ja mausta suolalla ja pippurilla. Sekoittele aineksia kunnes ne kuumenevat läpikotaisin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti