25. heinäkuuta 2017

Peruna-papusalaatti

Perunaa kuluu keittiössäni todella vähän. Kasvatan vanhempieni takapihalla pienellä ”plantaasilla” perunaa ja tuosta pienestä pläntistä pieni perheemme saakin melkeinpä koko talven perunat. Rahallista hyötyähän perunan kasvattamisesta näin pienessä mittakaavassa ei juuri ole, mutta tuntuu kyllä hienolta syödä oman maan perunaa silloin kuin sitä pöydässä täytyy olla.

Kesään peruna kuuluu oleellisesti! Tosin olen huomannut sen vähentyneen myös kesällä. Grillatessa makkaraa tai vaikkapa pihviä, teen lisukkeeksi mieluummin salaatin ja jotain hyvää juustoa tai vaikkapa herkkusieniä tai pikkutomaatteja vartaassa. Silloin harvoin kun varhaisperunaa syö, on se kuitenkin erityistä herkkua. Kaveriksi voita tai silliä ja siinäpä se makuelämys jo onkin.

Varhaisperuna taipuu mielestäni parhaiten salaattiin. Nyt on juuri oikea aika vuodesta tehdä perunapohjaista salaattia ja napata takapihalta kaveriksi pinaattia, salaatin lehtiä ja yrttejä. Hieman proteiinia pavuista, pehmeyttä avokadosta, suolaa fetasta ja kirpsakkaa särmää sipulista. Siinäpä se, täydellinen kesäsalaatti!



iso kevätsipuli varsineen
1 rkl oliiviöljyä
2 rkl sitruunamehua
1 tl sokeria
0,5 tl suolaa
200 g keitettyjä varhaisperunoita
1 avokado
n. 2 dl isoja valkoisia papuja
5 dl salaattipinaattia
(salaatin tai viinisuolan lehtiä)
100 g fetajuustoa
mustapippuria

1. Leikkaa kevätsipuli ohuiksi renkaiksi kulhoon. Lisää joukkoon öljy, sitruunamehu, sokeri ja suola ja sekoita
2. Kuutioi perunat ja avokado ja sekoita ne sipulien joukkoon. Lisää kulhoon myös pavut
3. Huuhdo pinaatti (ja salaatti) ja paloittele feta. Sekoita nekin salaatin sekaan. Mausta mustapippurilla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti