20. joulukuuta 2018

Lämpimiä leipiä

Joskus blogini alkuaikoina olen tehnyt lämpimiä leipiä joulupöydän tähteistä Glorian Ruoka&viini –lehden innoittamana. Näihin ohjeisiin törmäsin selaillessani blogia kun etsin ohjetta murusen tilaukselle ”iltapalalei” ja halusin olla täsmällinen toiveen toteuttamisessa. Pala leipää siis iltapalaksi!

Mutta koska on aina niin vaikeaa valita niin päädyin tekemään kolmea erilaista leipää – yhden kutakin per lätty. Ja koska aineksia ei saa pienissä erissä ostettua niin rakentelimme sunnuntaibrunssille ja sunnuntain päivälliselle lisää leipiä. Ja saatiin kuin saatiinkin ainekset käytettyä loppuun eikä tähteeksi jäänyt muuta kuin leipää. Ja senhän selvittelevät lapset ihan mielellään.

Kahdeksan vuotta vanhat ohjeet ja kuvat vaativat hieman päivitystä tähän aikaan, joten tämän uuden tulemisen myötä vanha postaus aiheesta poistuu bittiavaruuden syövereihin. Tässä on siis kaksi leipäohjetta ja kolmas kattauksessamme oli Gruyere-leipä.

Kinkku-chilileivät



4 palaa paahtoleipää
4 viipaletta joulukinkkua tai 8 siivua kinkkuleikkelettä
4 viipaletta pekonia
maukasta juustoraastetta

chilimajoneesi:
1 valkosipulinkynsi
1 rkl chilikastiketta
4 rkl majoneesia
ripaus suolaa ja mustapippuria

lisäksi:
marinoitua punasipulia

1. Valmista ensin punasipuli: sekoita marinadin ainekset keskenään. Kuori ja viipaloi sipulit ja lisää liemeen. Anna maustua viileässä tarjoamiseen asti
2. Valmista chilimajoneesi: sekoita ainekset keskenään ja anna maustua käyttöön saakka
3. Paista pekoniviipaleet rapeiksi pannulla. Valuta liika rasva paperin päällä
4. Voitele leipäviipaleet chilimajoneesilla. Laita päälle viipaleet kinkkua, pekonia ja juustoa.
5. Paista uunissa 250 asteessa n. 8 minuuttia
6. Annostele valmiiden leipien päälle punasipulia

Lohileivät



4 viipaletta paahtoleipää
1 rkl dijon-sinappia
200 g lohta (graavi-, kylmäsavu- tai lämminsavu-)
2 rkl pieniä kapriksia
2 kananmunan keltuaista
100 g maukasta juustoraastetta
mustapippuria

1. Sivele leipäpalat sinapilla ja asettele lohiviipaleita päälle. Lisää myös kaprikset
2. Erottele kananmunista keltuaiset ja sekoita niiden joukkoon juustoraaste ja pippuria. Jaa kuorrute leiville ja paista uunissa 250 asteessa n. 8 minuuttia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti