18. helmikuuta 2021

Johnny Cakes

Ovatko ne suolaisia, vai ovatko ne makeita? Tämän kysymyksen ääressä vietimme kuopuksen kanssa hetken ja totesimme, että ei, nämä eivät mene jatkoon! Kun ei tiedä syökö suolaista vai makeaa, tuntuu ristiriita aivan liian suurelta. Meni hetki ja esikoinen tuli alas. ”Mitä nää on, saako näitä syödä?”. Vastasin, että ne ei ole pullia, eikä sämpylöitä, eikä keksejä – en oikein tiedä mitä ne on, mutta toki niitä saa syödä! Yksi puraisu ja palaute oli välitön: ”Nää on ihan sikahyviä! Maidon kans varmasti vielä parempia”. Onneksi 1/3 tykkäsi – eli laitetaan ohje talteen, jos jämäjuurta sattuu kertymään.

Pienellä sokerilisäyksellä näistä saa selkeästi makeita leivonnaisia, joka on todellakin kokeilemisen arvoista. Taikina oli helppo tehdä ja todella helppo käsitellä ja valmiiden leivonnaisten rakenne oli yllättävän pehmeä taikinan koostumukseen nähden. Toisaalta, jos suklaan jättää pois ja laittaa tilalle vaikkapa juusto- tai porkkanaraastetta, saattaisi näistä tulla myös herkullisia suolaisia palasia vaikkapa iltapalalle. Taikinan voi jättää myös yöksi jääkaappiin lepäämään ja paistaa viikonloppuna aamupalalle lämpimäiset. Annetaan siis ajan kulua ja katsotaan mitä tästä saa pienellä jalostamisella vielä aikaiseksi! (Ohje: artisanbryan.com)


 

 






 

2 pellillistä pieniä kakkusia

 

250 g jämäjuurta

200 g kookosmaitoa

500 g vehnäjauhoja

150 g huoneenlämpöistä voita

100-150 g suklaarouhetta

tilkka maitoa voiteluun

 

1. Sekoita kaikki ainekset sekaisin kulhossa ja vaivaa käsin sen verran, että kaikki voi on sekoittunut taikinaan tasaisesti. Kaada taikina pöydälle ja vaivaa vielä muutama minuutti. Lisää jauhoja jos taikina tarttuu pöytään tai käsiin

2. Nosta taikina takaisin kulhoon  ja jätä lepäämään pariksi tunniksi. Voit nostaa kulhon myös jääkaappiin yöksi ja jatkaa leipomista aamulla

3. Muotoile valmiista taikinasta pötkö ja leikkaa se tasakokoisiksi paloiksi. Pyörittele palasen palloiksi uunipellille leivinpaperin päälle ja litistä niitä hieman

4. Pistele kakkuset ja voitele ne maidolla

5. Paista 200-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia, kunnes kakkuset ovat läpikypsiä ja pinta saa hieman väriä

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti