4. elokuuta 2021

Kantarellicouscous

Kantarellit ovat sieniä, joita ei tielleni yleensä osu. Ja silloin kun osuu, niitä on vain kourallinen tai pari. Silloin paistan kantarellit sellaisenaan leivän päälle tai teen pienen munakkaan parmesaanilla ja mustapippurilla höystettynä.

Viime syksynä vanhempani sattuivat useammankin kerran hieman paremmille kantarellipaikoille, ja osa saaliista päätyi onnekseni käsiini. Koska samaan aikaan olin jo nauttinut yllin kyllin uudesta herkkutattisadosta, niin päätin pakastaa kantarellit myöhempää käyttöä varten.

Kantarelli on ehdoton lempisieneni - tykkään sen mausta ja rakenteesta. Suppiksista teen yleensä wokkia ja tateista pastaa, mutta kantarelleista tekee mieli tehdä jotain muuta, missä maut pääsevät paremmin esille.

Tässä yksi todella hyvä ohje kantarelleille – toki tämän voi tehdä mistä sienistä tahansa. Lisäsin ohjeen ulkopuolelta ruokaan vielä fetaa kun jääkaapissa oli vajaa pala tähteenä. Mahtavaa! (Ohje: Maku 6/2020)

 


 

 

 







 

 

4 annosta

 

3 dl kuskusia

3 dl vettä

luraus kasvisfondia

1 litra kantarelleja

1 rkl voita

chiliä maun mukaan

2-3 uuden sadon punasipuli (käytin shalotia)

2 dl herneitä

0,5 rku lehtipersiljaa (muutkin yrtit maun mukaan käy!)

0,5 tl suolaa

0,5 tl mustapippuria

2 rkl oliiviöljyä

 

1. Mittaa couscous kulhoon. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja kaada se couscous-rakeiden päälle. Lisää loraus kasvisfondia ja sekoita hieman. Peitä kulho ja jätä odottamaan

2. Puhdista sienet ja paloittele niitä tarvittaessa. Paista sieniä kuumalla kuivalla pannulla, kunnes vesi on haihtunut. Lisää pannulle nokare voita ja paistele vielä hetki. Nosta pannu pois levyltä

3. Hienonna chili, sipulit ja persilja ja lisää ne herneiden kanssa sienten sekaan. Mausta suolalla ja mustapippurilla

4. Kaada kypsä couscous pannulle sieniseoksen joukkoon ja lurauta päälle oliiviöljyä. Sekoittele tasaiseksi

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti