13. syyskuuta 2009

Kebab

Kebab on mielestäni pikaruokien parhaimmistoa! Täällä meillä päin oli muutamia vuosia sitten todella hyvä kebabpaikka, jossa annokset olivat suuria ja maku kohdallaan. Suuri varraskebab pyöri hiljalleen kypsymässä ja siitä sitten täti surautteli leikkurilla tuoreet lämpöiset lastut riisin, ranskiksien tai leivän kaveriksi. Ja ne kastikkeet! Ah nam! Harmi vaan kun tuota pikkupaikkaa ei enää ole. Monilla grilleillä olen kebabia sen jälkeen tilannut, mutta lopputulos on aina sama: paksuja neliskanttisia lastuja suoraan pakastimesta. Myös kaupan valmiit kebablastut on testattu...no, syöhän niitä mutta ei voi olla ajattelematta koko ajan että mitähän possun jämäosia sitä suuhunsa lappaa.

Nytpä sitten ruokablogimaailman avauduttua silmieni eteen, myös kebab näyttäytyi uudelta kantilta! Useammassakin blogikeittiössä on testattu kotitekoista kebabia - pitihän se sitten täälläkin kokeilla! Ohjeet ja neuvot otin Pastanjauhajilta (joskin aromisuolaa laitoin hieman vähemmän). Ja kylläpä kannatti! Hakkaa mennen tullen kaupan ja useimpien grillien tarjoamat kebablastut. Ihan ei siihen varraskebabin laatuun pääse... Plussana kuitenkin on se että tästä kebabista ainakin tietää mistä se on tehty. Mausteitakin voi laittaa miedommin ja niinpä kolmeveekin menetti sydämensä kebabille! Äitin poika! ;)

Tästä annoksesta tuli valmista kebablihaa noin kilon verran. Siivutin koko pötkön kerralla ja pakastin pienempinä annoksina.



1,4 kg naudan paistijauhelihaa
50 g aromisuolaa
mustapippuria

1. Sekoita taikina tasaiseksi massaksi. Vaivaa rakenne kunnolla mössöksi (voit käyttää apuna myös vatkainta)
2. Leivo taikinasta pötkö ja kääri se tiiviisti folioon
3. Kypsennä 100 asteessa n. 3-4 tuntia. Ota pois ja anna vetäytyä hetkinen folion sisällä
4. Siivuta valmis liha ohuiksi siivuiksi

4 kommenttia:

  1. Moikka Anzku! :)

    Suosittelen kokeilemaan niin, että teet tuon ohjeen mukaisesti, mutta laitat puolet sikanautaa ja puolet lammasta. Tulee lähemmäs oikean makuista. Toisaalta tää liha on vieläkin parempaa, kun annat sen valmistuksen jälkeen olla jääkaapissa seuraavaan päivään ja seuraavana päivänä siivutat ja paistat voissa pannulla. Ai jestas!!! Yks suosikkirepsuistani! ;)

    VastaaPoista
  2. Joo, lammasta oon miettinykki! Meillä on vaan nuo krantut kolmevee ja kolkylkaksvee joidenka yliherkistyneet makunystyrät huomaisivat heti että tässä on jotain UUTTA ja jos etukäteen sanoisin että seassa on lammasta niin tuo kolkytkakas ei suostuis ees maistamaan. HIH! Mutta oikeesti tänään just tästä aiheesta mammakaverin kans puhuttiinki, eli lammasta kebabiin pitäis olla!

    Seuraavalla kerralla pitääki koittaa tuota jääkaapissa pötkötystä! Mie ilman pötköttelyäki paistoin aikuisten annokset voissa ja maustoin reilusti chilillä ja valkosipulilla.

    VastaaPoista
  3. Hyvältä vaikuttavia reseptejä sulla täällä =) Itsellä tässä karppaus alkumetreillä ja mielenkiintoista nähdä, kuinka toiset perheelliset ovat toteuttaneet...

    Kebab menee testiin ehdottomasti!

    VastaaPoista
  4. Tsemmppiä karppaukseen Anna! Kohtuullisen kivuttomasti sujui, vaikka kyllähän se vähän enemmän vaati suunnittelua kuin ei koko perheellä ihan samaa ruokaa syöty.

    Miulla on nyt taas elämä kääntyny melkoisen normaalille pastalinjalle, paino on onneks pysyny melko hyvin siinä tasolla missä pitääki. Mutta kyllä vaan vhh-ruokavaliolla on vähemmän turvonnu ja mieleltä virkeempi olo! Edelleen siis sitä kyllä suosittelen!

    VastaaPoista