26. marraskuuta 2009

Kipparin lohikeitto

Tähän keittoon sain idean Glorian Ruoka&viini -lehden numerosta 64 (7/2009). Savunmakuisessa lohikeitossa oli käytetty Kippari-sulatejuustoa melko reilulla kädellä. Keitto oli maitopohjainen (joka ei minuun oikein uppoa) ja siinä oli monenlaista "ylimääräistä" ainesta. Mielestäni lohikeitto on sellainen ruoka johon ei pidä työntää liikaa kaikkea vaan lohen täytyy olla pääosassa. Tein siis tällaisen simppelin lohikeiton jota koko perhe söi mielellään. Ja olipas muuten ensimmäinen kerta kun lohikeittoa tein.



1 litra vettä
4-5 perunaa
2 porkkanaa
1 pieni kukkakaali tai 1 pussi pakastettua kukkakaalia
10 maustepippuria
1 prk Valion maustettua ruokakermaa, Kippari
2-3 rkl sulatejuustoa
300 g lohisuikaleita tai -paloja
suolaa ja mustapippuria

1. Kuori ja paloittele perunat ja porkkanat. Paloittele myös kukkakaali. Kuumenna vesi kattilassa ja laita maustepippurit sekaan. Lisää kasvikset ja keitä melkein kypsiksi.
2. Lisää kerma ja sulatejuusto ja sekoittele kunnes juusto sulaa
3. Lisää lohipalat ja keittele 5-10 minuuttia. Mausta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti