6 annosta
3 suurta kiinteää munakoisoa
oliiviöljyä
1 sipuli kuorittuna ja hienonnettuna
1 valkosipulin kynsi kuorittuna ja viipaloituna
1 rkl kuivattua oreganoa
2 tlk (à 400g) säilöttyjä luumutomaatteja (käytin tomaattimurskaa)
suolaa ja mustapippuria
tilkka viinietikkaa (laitoin punaista)
1 kourallinen tuoretta basilikaa (tarkoitus oli laittaa kuivaa, mutta en muistanut)
4 kourallista parmesaniraastetta
2 kourallista leivänmuruja
1 oreganonoksan lehdet (en laittanut)
150 g mozzarellaa
1. Kuumenna suuressa paistinpannussa kolme lorausta oliiviöljyä. Pane joukkoon sipuli, valkosipuli ja kuivattu oregano. Kypsennä 10 minuuttia kunnes sipuli pehmenee. Lisää joukkoon tomaatit ja keitä kokoon n. 15 minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla sekä viinietikalla. Lisää joukkoon myös basilika (jos käytät kuivattua, laita se oreganon kanssa yhtäaikaa). (Laitoin myös ripauksen sokeria). Soseuta halutessasi
2. Poista munakoisoista kannat ja viipaloi ne noin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Paista tai grillaa viipaleet. (Jossain ohjeessa munakoisot oli leivitetty vehnäjauhoilla ennen paistamista, tein niin!)
3. Laita voidellun uunivuoan pohjalle ohuelti tomaattikastiketta, sitten parmesania ja sitten munakoisoviipaleita. Jatka samalla tavalla kunnes kaikki ainekset ovat vuoassa. Laita päällimmäiseksi tomaattikastiketta
4. Revi mozzarellasta paloja tomaattikastikkeen päälle. Murustele leipä ja sekoita siihen tuoreet oreganon lehdet. Ripottele seos päällimmäiseksi
5. Kypsennä 200 asteessa noin puoli tuntia
hurrrjan hyvän näköistä! munakoiso on vaan tosi hyvää, melkein aina!
VastaaPoistaonnea samaan hengenvetoon myös yksivuotialle!
Kyllä minäkin alan tuon munakoison ystäväksi siirtyä! (Kymmenen kertaa pitää maista... ;)).
VastaaPoistaKiitokset onnitteluista! :)