3. toukokuuta 2012

Lemon posset – Sitruunavanukas

Sitruunaisen pääruuan jälkeen nautitaan sitruunaista jälkiruokaa. Tämä ohje houkutteli helppoudellaan. Kummastelin hieman sitruunamehun kaatamista kermaan, ajattelin lopputuloksena olevan rakeista litkua. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja lopputuloksena olikin kaunis tasainen seos joka hyytyi pehmeäksi kylmässä.

Miinuksena täytyy sanoa että vanukkaasta tuli todella makea. Sokerin määrä sitruunamehuun nähden oli hyvä, mutta kokonaisuutena maut olivat todella voimakkaat. Odotin enemmänkin kermaisen pehmeää ja miedompaa sitruunaista häivähdystä. Suun mukaan sekä sitruunamehua että sokeria voisi laittaa vähemmän. Mutta koska olettaisin että juuri sitruunamehu saa aikaan seoksen hyytymisen, voi olla että sen määrän vähentäminen vaikuttaa lopputulokseen myös rakenteen osalta. Testaamisen paikka selkeästi! Ohje Glorian Ruoka&viini –lehden numerosta 2/2012.


5-6 annosta

4 dl kuohukermaa
1,5 dl sokeria
1 dl sitruunamehua (n. 2 sitruunaa)

1. Mittaa kerma pieneen kattilaan ja kaada joukkoon sokeri
2. Purista sitruunoista mehu
3. Kuumenna kerma ja keitä 3 minuuttia koko ajan hämmentäen
4. Nosta kattila pois levyltä. Kaada sitruunamehu kerman joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen
5. Kaada seos laseihin ja nosta jääkaappiin hyytymään vähintään 2,5 tunniksi. Tarjoa esimerkiksi marjojen kera

5 kommenttia:

  1. Anzku, vaihtaisin ohjeen vaiheet 1 ja 2 toisin päin...

    Kerrassaan viehättävä ja sopivan simppeli resepti, myös liivatteen välttelijöille!

    Jälleen kaksi sanaa: testiin menee!

    sonja

    VastaaPoista
  2. Ohjeen vaiheet oli oikein päin, mutta väärä sana livahtanut ykkösvaiheeseen... Korjattu! Kiitos taas huomiosta!!! :)

    VastaaPoista
  3. Oih, pakko kokeilla =) Varmasti herkkua!!

    VastaaPoista
  4. Koekeile myös muista hapokkaista mehuista kuten tyrni ja raparperi :) On muuten herkkua

    VastaaPoista
  5. ^ Oi, raparperi kuulostaa herkulliselta!! Nythän niitä alkaa tuolla äidin takapihalla putkahdellakin! :) Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista