27. maaliskuuta 2018

Lahmacun

Lapset kasvavat ja syntymäpäivät seuraavat toisiaan. Kaverisynttäreitä meillä ei enää järjestetä, mutta synttäripäivänä sankari saa suunnitella tekemistä joka sitten toteutetaan yhdessä omalla porukalla. Minulla tekemisten kustantajana on viimekädessä oikeus muokata suunnitelmia taloudellisin perustein. Jos päivän aktiviteetit vievät paljon rahaa, tingitään ehkä hieman sitten ruokatoiveista – pienen budjetin talouden ehdoin. Viime vuonna kuopus – pikku possukkaiseni - täytti 9 vuotta. Hänen toiveinaan oli tekemisistä Superpark ja syömisiksi Subwayn patongit ja uunilohi. Kahvipöytään mummon ja ukin tullessa kylään hän halusi yksinkertaisesti keksejä.

Vietimme aamupäivän ottaen hikeä pintaan Superparkin sisäaktiviteettien merkeissä. Mukana oli sankarin ja isoveljen lisäksi myös pojille läheinen serkku joka kuuluu kategoriaan ”oma porukka”. Urheilun jälkeen kävimme nauttimassa Subin patongit ja sitten tulimme kotiin huilimaan. Iltaruokatoiveena sankarilla oli uunilohi, mutta sen vaihdoin hieman halvempaan vaihtoehtoon katsellessani lohifileiden hintoja edellisellä kauppareissuilla. Lohen sijaan teimme ihania pieniä piiraita. Vai pizzoja. Vai mitä lienevätkään. Taikina oli pizzataikina, mutta sitä ei kohotettu ja täyte laitettiin raakana pohjan päälle ennen paistoa. Lopuksi herkku viimeisteltiin tuoreilla kasviksilla ja fetalla – ainakin äidin lautasella. Ohjeessa taikinasta oli valmistettu kuusi pientä piirasta, tein kaksi isompaa. (ohje: Maku 6/17)

Valmistaessani ruokaa tuleva synttärisankari katseli elokuvaa olohuoneessa ja tuumasi että olipas paras päivä ikinä! (Ja lahjakin oli vielä siinä vaiheessa saamatta)



4 annosta

pohja:
0,5 pss kuivahiivaa
4dl vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
2 dl vettä
0,5 dl oliiviöljyä

jauhelihaseos:
1 shalotsipuli
2 valkosipulin kynttä
chiliä maun mukaan
2 rkl tuoretta persiljasilppua
400 g vähärasvaista naudan jauhelihaa
0,5 dl tomaattipyreetä
1 rkl oliiviöljyä
0,5 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
0,5 tl jeeraa
0,5 tl paprikajauhetta
0,25 tl kanelia

viimeistelyyn:
fetajuustoa
punasipulia
tuoretta tomaattia
tuoretta kurkkua
tuoretta persiljaa

1. Valmista taikina: sekoita kuivahiiva ja suola jauhoihin. Tee keskelle kuoppa ja mittaa siihen vesi ja öljy. Vaivaa tasaiseksi.
2. Jaa taikina kuuteen osaan ja pyöritä ne palloiksi. Painele pallot soikioiksi leivinpaperin päälle uunipellille. Peitä liinalla ja jätä kohoamaan täytteen valmistamisen ajaksi
3. Valmista täyte: kuori ja hienonna sipulit. Sekoita kaikki täytteen aineet kulhossa tasaiseksi seokseksi. Jaa täyte kuuteen osaan ja painele se pohjien päälle
4. Paista 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia tai kunnes täyte on kypsää ja reunat alkaneet saada väriä
5. Paloittele fetaa ja kasviksia ja tarjoa lahmacunit lämpiminä kasvisten kanssa

2 kommenttia: