21. huhtikuuta 2018

Kukkakaalipohjainen pizza

Kun bataattipizza oli testattu ja hyväksi havaittu, oli aika testata paljon puhuttua kukkakaalipohjaista pizzaa. Pohjan valmistamisessa meni yllättävän kauan, mutta ”taikina” oli lopulta helppo käsitellä ja painella ohueksi pohjaksi esipaistoa varten. Kypsän pohjan päälle täytteet ja vielä pikainen uunitus ja sitten päästiin maistelemaan.

Maku pizzassa oli hyvä, sekä pohjan että täytteiden osalta. Pohjan koostumus oli ainoa asia joka hieman jäi harmittamaan. Esikypsentämisestä huolimatta pohja oli mössömäinen ja irtonainen. Hyvä vaihtoehto vähähiilihydraattista tai gluteenitonta ruokavaliota noudattavalle, mutta jos kasvispohjaista pizzaa kaipaa, niin suosittelen ehdottomasti bataattia! (Ohje: YhteishyväRuoka lokakuu 2015)



750 g kukkakaalia
1,5 rkl oliiviöljyä
2 dl (cheddar)juustoraastetta
1 kananmuna

täytteet maun mukaan, meillä täytteenä:
tomaattikastike
chorizo
punasipuli
tomaatti
mozzarellaraaste

1. Raasta kukkakaali muruiksi. Paista muruja öljyssä pannulla kunnes ne saavat väriä. Jätä jäähtymään
2. Sekoita jäähtyneen kukkakaalimurun sekaan juustoraaste ja kananmuna. Sekoita tasaiseksi ja muotoile seoksesta pyöreä pizzapohja uunipellille leivinpaperin päälle
3. Esipaista pohjaa 225-asteisessa uunissa alatasolla kymmenisen minuuttia
4. Valmistele täytteet ja levitä ne pohjan päälle. Jatka paistamista vielä noin 15 minuuttia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti