18. huhtikuuta 2018

Kukkoa viinissä (eli broileria padassa)

Viikonloppu poikien kanssa kotona. Lapset ovat jo isoja ja menevät menojaan (jos käytös on sellaista että äiti antaa luvan mennä) ja minä kökötän kotona. Silloin ei oikein osaa lähteä minnekään, vaan täytyy olla kuitenkin läsnä ja saatavilla. Ja varsinkin kun poikien menot osuvat monesti eri aikoihin ja pörräävät kavereineen välillä täällä ja välillä muualla, on pieni päivystys paikoillaan.

Silloin on aikaa vaikka haudutella jotain pitkään ja hartaudella! Tällä kertaa hauduttelin jo perjantai-iltana lyhyen työpäivän jälkeen Henri Alénin kukkoa viinissä –ohjeen innoittamana (ei ehkä ihan ohjeen mukaisesti) siipikarjaa. Käytännössähän tämä on tietenkin melkolailla arkista broilerin ja kasvisten hauduttelua punaviinillä höystetyssä liemessä. Broilerin palat voi tarjota sellaisinaan, varsinkin jos pöydässä on vain aikuisväkeä. Lasten ollessa syömässä, riivin kypsät lihat irti luista ja laitoin pelkät lihat pataan – nyhtöbroilerityyliin. Pääsin itse helpommalla ruokailutilanteessa eikä lihaa mennyt hukkaan, niin kuin olisi mennyt, jos pojat olisivat itse koipireitensä riipineet. Herkullista – niin kuin hartaasti hauduteltu yleensä on!



4 broilerin koipireittä (tai vastaava määrä muita broilerin luullisia paloja)
suolaa
mustapippuria
0,5 dl vehnäjauhoja
voita ja oliiviöljyä paistamiseen
1 pkt pekonia
10 pikkusipulia
2 isoa porkkanaa
1 rs herkkusieniä
3 dl punaviiniä
5 dl kanalientä
2 laakerinlehteä
1 tl timjamia
1 tl persiljaa

1. Mittaa vehnäjauhot lautaselle ja mausta ne suolalla ja pippurilla. Sulata nokare voita paistinpannulla ja lisää joukkoon luraus oliiviöljyä. Kääntele broileripalat jauhoissa ja paista niihin kaunis pinta pannulla. Nosta broilerit uunipataan
2. Pilko pekoni pienemmiksi paloiksi ja ruskista ne pannulla. Kuori ja halkaise sipulit. Kuori ja paloittele porkkanat. Puhdista ja paloittele herkkusienet. Lisää kasvikset pannulle pekonin seuraksi ja kypsennä viitisen minuuttia. Kaada seos pataan
3. Lisää pataan mausteet ja nestettä sen verran että ainekset juuri ja juuri peittyvät
4. Hauduta pataa 175-asteisessa uunissa 1,5-2 tuntia kunnes broilerit ovat hajoavan kypsiä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti