15. tammikuuta 2019

Lohi-pinaattipasta

Graavilohi on minun joulupöytäni kunkku! Se on herkku, jota en raaski ostaa kuin hyvin harvakseltaan. Yleensä ostan lohta silloin kun satun olemaan yksin viikonloppuna kotona ja saan nautiskella loheni aivan rauhassa ilta- ja aamupalalla ruisleivän päällä, ehkäpä avokadolla ja punasipulilla höystettynä.

Jouluna lohi on sitten asia erikseen! Jouluna herkutellaan isäni graavaamalla lohella. Lohi viipaloidaan ohuiksi viipaleiksi ja ladotaan lasiastiaan kerroksittain sipulin kanssa. Sipulin ja lohen liitto on aivan pettämätön! Tänäkin jouluna tuota herkkua tuli syötyä, jopa ihan liikaakin. Sain vanhempieni luota mukaan kotiinkin pienen kipollisen lohta ja herkuttelu sai jatkua vielä seuraavana päivänäkin. Kotiini kaupasta ostama lohi jäi melkein kokonaan syömättä ja käytettävä ennen –päiväys alkoi uhkaavasti lähentyä. Mitäs tänään syötäisiin?

Olin saksinut talteen Yhteishyvästä ohjeen juuri tätä mahdollista pulmatilannetta varten! Lohi-pinaattipasta on keittiössäni tuttu juttu, samoin kuin lohicarbonara, mutta enpä ole koskaan aiemmin laittanut ruokaa graavilohesta. Alkuperäisessä ohjeessa lohi laitetaan ruokaan kypsentämättä, mutta koska ruokailijakaverina oli murunen, joka ei graavilohesta juurikaan välitä, pyöräytin lohen pikaisesti pannulla.

Lopputulos oli ihana! Graavilohen tiukka maku säilyi ja kypsennyksestä huolimatta lohi oli ihanan pehmeää ja kosteaa. Ruokaan saatiin upotettua joululta jäänyttä juustoa, jääkaapissa nököttävä yksinäinen kermapurkki ja se pian parhaat päivänsä nähnyt lohi. Hävikistä herkuksi siis – ja sehän minun mieltäni lämmittää! Tätä ruokaa varten ostan kyllä mielelläni ainekset ihan varta vastenkin!



100-150 g graavi- tai kylmäsavulohta
1 pss pakastepinaattia
0,5 sitruunan kuori
1 dl hienonnettua basilikaa
2 dl kermaa
2 dl juustoraastetta
2 kananmunaa
0,5 tl suolaa
250 g spagettia

1. Keitä spagetti pakkauksen ohjeen mukaan
2. Paloittele lohi ja kypsennä se halutessasi nopsaan pannulla
3. Sulata pinaatti, raasta sitruunan kuori ja hienonna basilika
4. Sekoita kulhossa kerma, juustoraaste, kananmunat, suola ja sitruunankuori. Lisää joukkoon myös pinaatti ja lohi
5. Valuta kypsä pasta ja sekoita sen joukkoon basilika ja kerma-lohiseos. Nosta pastakattila vielä hetkeksi kuumalle levylle ja kuumenna nopsaan huolella sekoittaen. Varo ettei kananmunat kypsy kokkeliksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti