29. joulukuuta 2013

Pistaasi-karpalo-suklaamakeiset

Tänä vuonna oli suuret suunnitelmat joulun makeisosaston suhteen. Tarkoitus oli tehdä sitä sun tätä, ainakin seittemää sorttia ja myös toisille annettavaksi. Toisin kävi. Aika kului ja kului ja joulu läheni. En edes yritä vedota kiireeseen ja joulustressiin, vaan tänä vuonna päätin että stressiä ja kiirettä ei ole (joulun takia ainakaan).

Ja niin kävikin! Lahjat lapsille oli hankittu jo marraskuussa; joulukortit (joista tuli tänä vuonna valitettavan rumia) askarreltu joulukuun alussa ja postitettu ja laatikkoihin jaettu ajallaan; lahjat paketoitu joulukuun puolivälissä; pienet muistamiset lasten kouluun ja päiväkotiin sekä isovanhemmille suunniteltu, hankittu ja valmistettu kaikessa rauhassa. Karkkistressiä en enää suostunut ottamaan.

Mutta jotainhan sitä pitää kuitenkin tehdä kun on se ajatus päähän nakuteltu. Teimme siis poikien kanssa pikaisia joulunamusia. Minä sulatin ja pursotin ja pojat ripotteli. Liukuhihnahommaa, mukavaa ja nopeaa. Ja lopputulos oli yllättävän hyvä - suolaisen ja makean kutkuttava liitto. (Idea Kotivinkin jouluherkut 2013:sta)



n. 100 kpl

200 g maitosuklaata
200 g tummaa suklaata
100 g pistaaseja
50 g kuivattuja karpaloita

1. Kuori pistaasit ja hienonna ne karkeaksi rouheeksi. Hienonna myös karpalot. Sekoita rouheet kulhossa sekaisin
2. Paloittele suklaat toiseen kulhoon ja sulata ne varovasti mikrossa tai vesihauteessa. Kaada sula suklaa pursotuspussiin (tai minigrippiin). Leikkaa kulmaan pieni reikä ja pursota suklaakasoja leivinpaperin päälle
3. Ripottele pistaasi-karpaloseosta sulan suklaan päälle ja jätä makeiset jähmettymään huoneenlämpöön

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti