31. tammikuuta 2018

Pullataikina juurimenetelmällä

Se pullahan on se iän ikuinen murheenkryyni keittiössäni. Kun en vaan jaksa (lue: viitsi) vaivata kyllilteen. Mutta välillä sitä pullaa on lapsille tarjottava, ainakin kerran vuoteen laskiaisen aikaan. Ja maistuuhan se tuore pulla omaan suuhunkin vaikka joka kerta saakin todeta, että ei ole äidin pullia voittanutta!

Nyt otin testiin Maku-lehden numerosta 1/2016 löytämäni ohjeen vähän erilaisesta taikinantekomenetelmästä. Eihän tämä sitä vaivaamista vähennä, mutta yksi kohottamiskerta jää vähemmäksi. Taikina oli helposti käsiteltävä ja kimmoisa. Kokeilin nyt ensimmäistä kertaa pöydällä vaivaamista ja se osoittautuikin huomattavasti kulhovaivaamista vaivattomammaksi vaihtoehdoksi! Todennäköisesti seuraavat pakolliset mennään tällä ohjeella. Ja eihän sitä tiedä jos vaikka ilman pakkoakin joku kerta leipoisi…



5 dl kevytmaitoa
1 pss kuivahiivaa
1,5 dl sokeria
n. 14 dl vehnäjauhoja
(2 tl kardemummaa)
1 tl suolaa
1 kananmuna
150 g voita

voiteluun: 1 muna

1. Lämmitä maito reilusti kädenlämpöiseksi. Sekoita siihen hiiva, sokeri ja 6 dl vehnäjauhoja. Sekoita velliksi ja nosta vellikulho lämpimään vesihauteeseen ja peitä liinalla. Anna olla vesihauteessa kymmenisen minuuttia kunnes juuri alkaa kuplia
2. Sekoita juureen suola, kananmuna ja pehmeä voi (sekä kardemumma). Alusta joukkoon jauhoja kunnes saat käsistä irtoavan mutta pehmeän taikinan
3. Vaivaa taikinaa jauhotetulla pöydällä 10 minuuttia että saat aikaan hyvän sitkon
4. Leivo taikina pulliksi ja kohota niitä liinan alla noin tunnin verran. Voitele kananmunalla ja paista 225 asteessa n. 12 minuuttia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti