26. toukokuuta 2022

Gordonin curry

Kuopus on viikoittaisten ruuanlaittovuorojensa tiimoilta tuonut mukavaa kansainvälisyyttä keittiöömme. Teini tykkää katsella paljon monenmoisia videoita ja erityisesti Kauko-idän ruokalajeja on noiden videoiden myötä ilmestynyt lautasillemme. Erityisesti japanilainen keittiö on poikani mieleen anime-sarjojen ja mangan myötä, mutta nyt saimme maistella myös intialaista vivahdetta!

Gordon Ramsayn suorasukainen tyyli on myöskin ollut kuopukseni mieleen ja hän katsookin toisinaan Gordonin kokkailuja (ja nimenomaan huutamista kokkikisojensa kilpailijoille). Joku aika sitten kuului ilmoitus, että voidaanko seuraavalla kokkailuvuorolla tehdä spicy beef currya? No joo, onko ohjetta? Ei kuulemma ole, mutta video on.

Katseltiin sitten yhdessä, kun Gordon kokkaili jossain päin maailmaa joidenkin sotilaiden kanssa jossain rannalla tätä beef currya ja siitäpä videolta sitten kirjoiteltiin ainekset ylös (mausteet laitettiin oman maustekaapin mukaisesti). Koska ruoka on valmistustavaltaan hyvin perus, tämän ohjeen laatiminen onnistui näppärästi. Ruoka oli oikein hyvää, tosin maultaankin aivan perusruoka tällä saralla. Ohjeen kirjoitan tähän ylös nyt ihan vain poikaani varten niin seuraavalla kerralla osaa laittaa tämän jo ihan itsekseenkin. Ja saa tätä toki muutkin kokeilla!

 


 

 








 

liha ja marinadi:

300 g naudan suikaleita

1 dl turkkilaista jogurttia

1 tl garam masalaa

0,5 tl suolaa

0,5 tl mustapippuria

1 rkl oliiviöljyä

 

mausteseos:

n. 10 maustepippuria

0,5 tl jauhettua korianteria

0,5 tl jeeraa

0,5 tl savupaprikajauhetta

0,5 tl kurkumaa

chilirouhetta maun mukaan

 

muuta:

tilkkanen rypsiöljyä

1 valkosipulin kynsi

1 sipuli

pieni pala inkivääriä

2 tomaattia

1 rkl sokeria

1 rkl tomaattipyreetä

2 dl lihalientä

 

1. Laita lihasuikaleet kulhoon ja sekoita marinadin ainekset joukkoon. Jätä maustumaan huoneenlämpöön muiden ainesten valmistelun ajaksi

2. Valmista mausteseos. Laita maustepippurit mortteliin ja hieno ne tasaiseksi muiden mausteiden kanssa

3. Valmistele muut ainekset: kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulin kynsi. Kuori inkivääri ja raasta se. Huuhtele tomaatit ja kuutioi ne. Valmista lihaliemi.

4. Kuumenna öljy suuressa paistinpannussa. Lisää pannulle sipuli, valkosipuli ja inkivääri ja kuullota ne pehmeiksi. Lisää sokeri ja kuumenna kunnes sokeri on liuennut.

5. Lisää pannulle mausteseos ja kuumenna noin minuutin verran.

6. Lisää pannulle lihat ja ruskista ne kauttaaltaan. Lisää tomaattipyree ja kuumenna taas noin minuutin verran. Lisää loput aineet ja keittele 10-15 minuuttia, kunnes kastike on sopivan paksuista

7. Tarjoa riisin ja maustamattoman jogurtin kera

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti