6. toukokuuta 2011

Sinappinen majoneesi

Majoneesi valmistetaan kananmunan keltuaisesta, viinietikasta ja öljystä. Majoneesia voi ostaa kaupasta tuubissa, purkissa, kevyenä, maustettuna – E-koodattuna. Majoneesia voi tehdä myös itse kotona!! Arto Rastas teki joskus (millon lie ollu) televisiossa pikamajoneesin sauvasekoittimella ja jopas surahti helposti. Siitä lähtien kotitekoinen majoneesi on kummitellut mielessäni. Kaipa se tekemisen vaiva todellakin on suuri kun vähän väliä on tullut kannettua kotiin jonkunlainen putkilo majoneesia kaupasta.

Edellisen kerran kun tein voileipäkakkua (vanhalla hyväksi havaitulla ohjeella) alkoi etikkainen majoneesin maku puskea liikaa läpi. Nyt äitienpäiväksi lupasin äidilleni tehdä voileipäkakun, mutta ajatus majoneesista tökki pahasti. Selailin blogeista merkkaamiani ohjeita (etsiskellessäni jotain uutta tapaa hyödyntää loput jääkaapissa nököttävät punajuuret) ja sieltähän se majoneesikin suorastaan pomppasi silmille Uneliaasta keittiöstä. Nousin siltä istumalta tekemään testiannoksen ja voin kertoa että toimii!!! Nyt saadaan taas voileipäkakkua!



1 keltuainen
1 tl dijon-sinappia
1 rkl vaaleaa balsamiviinietikkaa
1,5 dl rypsiöljyä
0,25 tl suolaa

1. Sekoita keltuainen, sinappi ja viinietikka sauvasekoittimen korkeassa mittakannussa
2. Surauttele sekoittimella ja valuta samalla öljy ohuena nauhana sekaan
3. Mausta lopuksi suolalla

2 kommenttia:

  1. Kokeilin tänään tuossa ja sanonpaa vaan että nyt jäi valmis majoneesit kauppaan! Käytin valkoviinietikkaa ja tavan sinappia kun muuta ei ollut, mausteena lisäksi rouhittua valkopippuria! Heti alkoi visiot, paprika, chili, valkosipulimajoneeseista...

    VastaaPoista
  2. On tää tosian ihan eri luokkaa kuin kaupan valmismajoneesit. Ja yllättävän helppo tehdä! Kotitekoisessa tosiaan on maustamisen kanssa vaan mielikuvitus rajana!

    VastaaPoista