13. heinäkuuta 2013

Kotitekoinen jäätelö

Olen himoinnut jäätelökonetta jo muutaman vuoden. Mutta koska (vähän periaatteesta) vastustan kaiken maailman vempaimia, olen pidättäytynyt ostamasta kyseistä laitetta. Ja tänä päivänä olen ratkaisuuni erittäin tyytyväinen!

Uskaltauduin nimittäin vihdoin kokeilemaan jäätelön tekemistä ilman jäätelökonetta. Koska kauppoihin on tullut myyntiin glukoosisiirappia, jota käytettäessä jäätelön rakenteen pitäisi pysyä pehmeänä ja kiteettömänä. Ja koska ystäväni uskalsi kokeilla ensin ja onnistui kokeilussaan.

Tein samalla Dansukkerin ohjeella jäätelöni kuin ystävänikin. Ensimmäisen erän aivan ohjeen mukaan (nam) ja toisen erän vähemmällä sokerimäärällä (vielä enemmän nam). Halusin testata ensin aivan tavallista vaniljajäätelöä ja ryhtyä vasta sen jälkeen kokeilemaan erilaisia makuaineita – joiden valitsemisessa vain mielikuvitus on rajana!

Vaniljatankoa Prismasta ostaessani huomasin hyllyssä myös uutuustuotteen (tai ainakin minulle se oli uusi ilmestys), nimittäin vaniljamyllyn. Muovisen maustemyllyn sisälle oli paloiteltu viisi vaniljatankoa joista saa näppärästi vaniljarouhetta. Pieni epäilys mielessäni ostin myllyn ja olenpa siihenkin ratkaisuun erittäin tyytyväinen! Todella helppokäyttöinen tuote ja vaniljan maku on voimakas! 0,5 tl vaniljarouhetta vastaa yhden vaniljatangon siemeniä – eikä vaniljan palotkaan näin käytettynä mene hukkaan.

Ja sitten itse jäätelöstä vielä. Yllätyin jäätelön valmistamisen helppoutta, jostain syystä olin kuvitellut sen olevan hankalampaa. Tietyllä tapaa työlästä ja sitovaa se on, koska ahkerasti vatkaamalla jäätelön rakenteesta tulee kuohkeampi. Mutta jos tiedossa on vapaapäivä kotona ilman sen suurempia suunnitelmia, ei jäätelön valmistaminen siinä sivussa ole vaivalloista lainkaan. Ja on se sen pienen vaivan arvoistakin!



0,75 l valmista jäätelöä

4 keltuaista
0,5 dl siro-sokeria
2 dl kuohukermaa
1,5 dl kevytmaitoa
1 dl glukoosisiirappia
0,5 tl vaniljarouhetta (tai yhden vaniljatangon siemenet)

1. Erottele keltuaiset kulhoon ja vatkaa ne sähkövatkaimella paksuksi vaahdoksi sokerin kanssa
2. Mittaa kerma, maito, glukoosisiirappi ja vanilja pieneen kattilaan ja kiehauta
3. Vatkaa kermaseos muna-sokerivaahdon sekaan sähkövatkaimella. Jätä seos jäähtymään
4. Kun seos on jäähtynyt, vatkaa sähkövatkaimella ja nosta kulho pakastimeen
5. Vatkaa jäätelömassaa sähkövatkaimella aina tunnin välein. Kun jäätelö jäähtyy niin paksuksi, ettei vatkain enää jaksa sitä vatkata, kääntele lusikalla vielä pari kertaa tunnin välein.
6. Jäätelö on valmista syötäväksi noin 6-7 tunnin pakastamisen jälkeen


Minttujäätelö

Valmista kuten edellä, mutta puolita vaniljan määrä. Hienonna 2,5 dl mintun lehtiä oikein hienoksi silpuksi ja lisää silppu kerma-maitoseokseen ennen kuumentamista.




Suklaajäätelö

Valmista perusohjeen mukaisesti, mutta puolita vaniljan määrä. Sekoita 1-2 rkl kaakaojauhetta kerma-maitoseokseen ennen kuumentamista.




Vaniljasuklaarouhejäätelö

Valmista perusohjeen mukaisesti ja laita jäätelömassa pakastimeen. Noin 3 tunnin pakastamisen jälkeen sekoita lusikalla massan joukkoon 100 g suklaata (maito-, tummaa- tai valko-) rouhittuna. Jatka pakastamista kunnes jäätelö on valmista.




Puolukkajäätelö

Valmista perusohjeen mukaisesti ja laita jäätelömassa pakastimeen. Valmista odotellessa puolukkacoulis: sekoita pienessä kattilassa 300 g puolukoita ja 1 dl sokeria. Kuumenna sekoitellen kiehuvaksi. Keitä seosta noin 10 minuuttia kunnes se alkaa saostua. Painele massa siivilän läpi sileäksi kastikkeeksi ja jätä jäähtymään. Kun jäätelö on selvästi jähmettynyt, kääntele lusikan avulla massan sekaan jäähtynyttä puolukkacoulista maun mukaan (itse en ihan tuota koko määrää laittanut). Jatka pakastamista kunnes jäätelö on valmista.



2 kommenttia:

  1. Moikka! Onko tämä se enempi nam, vähemmän sokeria-versio, vai vähensitkö sokerin määrää vielä tuosta puolesta desistä?

    VastaaPoista
  2. Anteeksi, kysymyksesi on mennyt jostain syystä nyt aivan ohi!! Tämä on siis se vähemmän sokeria sisältävä ohje. Alkuperäinen ohje löytyy tuolta linkin takaa ja siinä on sokeria 1 dl.

    VastaaPoista