Ruisleipä on perusleipä, se on vakioleipä, jonka miltei aina
valitsen lautaselleni, mikäli vain mahdollista. Toki tuore juureen leivottu
vaalea leipä on herkullista ja sitäkin mielelläni syön, mutta kylläpä vaan aamu
alkaa aina parhaiten ruisleivän voimalla.
Ruisvuokaleipää olen leiponut leipäkurssilta saamani ohjeen
mukaan muutaman kerran vaihtelevalla menestyksellä. Leipä on välillä jäänyt
todella tiiviiksi, välillä se on ollut aivan liian kypsä ja jollain kertaa
taikinasta unohtui suola. Melkeinpä jo epätoivo iski, sillä ruisjuureni –
Ruiska – on hyvin pätevä ja elinvoimainen tyyppi ja kylläpä harmittaisi, jos
tuo potentiaali menisi hukkaan.
Onneksi on olemassa Hapanjuurileipurit-ryhmä facebookissa!
Sitä olen ahkerasti lueskellut ja painanut mieleeni konkarileipureiden neuvoja
ja vinkkejä ja ottanut myös talteen erilaisia ohjeita. Lopulta tuli siihen
tulokseen, että aikaisemmin tekemäni vuokaleipätaikina on todennäköisesti ollut
aivan liian paksua ja tiivistä, eikä se sen vuoksi ole jaksanut kohota kuohkeaksi.
Tämän oivalluksen jälkeen lähdin etsimään aivan tavallista
ruisleipätaikinan ohjetta. Kurssilta saatuun ohjeeseen tuli
auringonkukansiemeniä ja aiemmin tekemiini reissareihin maltaita,
mutta nyt halusin tehdä aivan tavallisen ruisleivän. Facebookin ryhmän
kauttahan sen tietenkin löysin! Sielläkin oli ruisleipäohjeita monelta
tekijältä, mutta Ulpu Niemen ohjeet ja vinkit ovat käsitykseni mukaan ryhmässä
hyviksi todettuja ja valitsin sitten hänen ohjeensa.
Ja nyt onnistuin! Uskalsin jättää taikinan tarpeeksi
kosteaksi ja se kohosi aivan silmissä. Vuokaleivästä tuli kuohkea ja maukas,
tosin taikinaa olisi voinut olla hieman enemmän vuokani kokoon nähden (alla
oleva ohje on muokattu oman leipävuokani kokoon sopivaksi). Samasta taikinasta
voi tehdä vuokaleivän lisäksi reissareita tai limppua. Limpun tekeminen ei
tässä kohtaa minua innosta, mutta ehkäpä senkin aika koittaa vielä joskus!
taikina:
1. päivän ilta:
- sekoita suuressa kulhossa 1 dl ruisjuurta, 7,5 dl
kädenlämpöistä vettä ja 4-5 dl ruisjauhoja. Vatkaa vispilällä tasaiseksi
paksuksi velliksi. Peitä kulho kannella tai kelmulla ja jätä raski tekeytymään
12-24 tunniksi
2. päivän aamu(päivä):
- ota raskista talteen juuri seuraavaa leipomiskertaa varten
- lisää kulhoon 1 rkl suolaa ja 4-5 dl jauhoja. Sekoita
tasaiseksi, peitä kannella tai kelmulla ja jätä kohoamaan 2-3 tunniksi (ei
haittaa jos kohoaa pidempäänkin)
Vuokaleipä
- voitele leipävuoka ja kaada taikina vuokaan. Tasoita pinta
ja sujauta vuoka muovipussiin. Anna kohota 1-2 tuntia, tai pidempäänkin
- paista 225-asteisessa uunissa 45-50 minuuttia
- kumoa valmis leipä ja kääri se folioon ja leivinliinaan
jäähtymään ja pehmenemään. Leikkaa jäähtyneenä, mielellään vasta seuraavana
päivänä mikäli vaan maltat odottaa!
Reissarit
n. 15 kpl
- nostele taikinasta kauhalla kökkäreitä uunipellille
leivinpaperin päälle ja painele ne jauhotetuin sormin leiviksi
- jätä kohoamaan kelmun ja liinan alle vielä ainakin pariksi
tunniksi
- pistele leivät ja paista 225-asteisessa uunissa n. 20
minuuttia
- jäähdytä liinan alla sen aikaa, että voit ottaa leivät käteen. Leikkaa reunat auki saksilla ja halkaise leivät repimällä varovasti