13. joulukuuta 2011

Pähkinäistä parsakaalia

Itsenäisyyspäivänä paistelin elämäni ensimmäisen naudan sisäpaistin. Se oli sellainen valmiiksi maustettu (liian voimakkaasti mielestäni) eli eipähän siinä muuta ollut kuin paistaa. Kokoliha, varsinkin tuollainen kokonaisena kypsennettävä, ei lukeudu vahvuuksiini joten olin hieman epäileväisin mielin paistin onnistumisen suhteen.

Mutta nyt on taas yksi kynnys ylitetty ja todettu että kyllä minäkin osaan! Hieman oli vaikeaa uskoa että 65 astetta paistomittarissa riittää ja jatkoin paistamista 68 asteeseen. 65 olisi varmasti riittänyt! Hyvää ja mehukasta oli silti vaikka olikin vain aavistuksen punertava sisältä. Maistui lämpimänä ja maistui kylmänä leivän päällä.

Paistin kaverina söimme parmesaanilla höystettyä perunalunta, paistoliemestä (jota irtosi yllättävän vähän!) tehtyä kastiketta ja pähkinöillä höystettyä parsakaalia. Parsakaalin valmistusohjeen löysin Pastanjauhajilta



1 parsakaali
loraus öljyä
1 valkosipulin kynsi
chilirouhetta
1 rkl soijaa
1 rkl hp-kastiketta
1-2 rkl makeaa chilikastiketta
1 dl cashew-pähkinöitä

1. Irrota parsakaalin kukinnot ja paloittele niitä tarvittaessa pienemmiksi
2. Kuumenna öljy pannulla. Kuori ja raasta valkosipulin kynsi pannulle. Lisää myös chili ja maustekastikkeet. Sekoittele ja kuumenna hetki
3. Lisää parsakaalit pannulle. Kypsennä sekoitellen sen verran että parsakaali jää rapsakaksi
4. Rouhi pähkinät ja sekoita parsakaalin joukkoon

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti