17. joulukuuta 2011

Siirappipiparit

Piparit ovat varmaankin joulun ajan suosituin leivonnainen. Joulua ei voi olla ilman pipareita ja monille piparin tuoksu tekee joulun. Itse en ole lapsuusvuosien jälkeen juurikaan välittänyt pipareista enkä ylipäätään joulun voimakkaista mausteista ja niiden tuoksusta.



Nyt olen vähitellen alkanut opetella käyttämään myös sellaisia mausteita jotka eivät niitä mieluisimpia itselleni ole. Olen käyttänyt kanelia, pomeranssinkuorta, kardemummaa ja neilikkaa ja inkivääristä olen jo jonkun aikaa suorastaan tykännyt. Laitan ruokiin ja leivonnaisiin noita mausteita yleensä hieman vähemmän kuin ohjeessa sanotaan ja lopputulos on yllättänyt minut positiivisesti monta kertaa!

Nyt joulun alla suurin yllätys olivat piparkakun makuiset muffinssit jotka maistuivat omaankin suuhun hyviltä. Toisen yllätyksen koin kun eräänä iltana sekoittelin valmiiksi piparitaikinaan tulevat mausteet sekaisin. Suorastaan nautin kun avasin kardemummapussin ja sen voimakas tuoksu levisi keittiöön. Minä! Joka en laita edes pullataikinaan kardemummaa!!

Pipareita olen tehnyt joka vuosi ennen lasten syntymääkin vaikka ne eivät itselleni olekaan maistuneet. Koska kuten jo aluksi mainitsinkin niin piparit yksinkertaisesti kuuluvat jouluun. Lapsuudenkodissakin pipareita tehtiin joka joulu – silloin ne kyllä maistuivatkin! Olen tottunut käyttämään valmistaikinaa koska olen ajatellut taikinan tekemisen olevan jotenkin vaikeaa. Nyt tein taikinan itse ja totesin että se ei ole lainkaan vaikeaa eikä työlästä! (Terkkuja vaan äitille hih hih!!) Ohjeen otin Kotivinkin Jouluherkut –lehdestä.

Taikinasta tuli todella hyvän makuinen mutta melko pehmeä rakenteeltaan. Kaulimisessa piti käyttää reilusti jauhoja apuna eikä taikinaa pystynyt kovinkaan ohueksi kaulimaan. Lasten oli hieman hankala taikinaa käsitellä, mutta itselläni leipominen sujui kivasti.



50-60 kpl

100 g voita
2 dl siirappia
1 dl sokeria
0,5 dl kuohukermaa
1 tl jauhettua maustepippuria
1 tl kanelia
0,5 tl neilikkaa
0,5 tl kardemummaa
n. 5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl soodaa

1. Sulata voi kattilassa. Sekoita joukkoon siirappi, sokeri, kerma ja mausteet. Kuumenna sekoitellen ja anna seoksen kiehahtaa. Nosta pois levyltä ja anna jäähtyä
2. Sekoita sooda jauhoihin ja lisää jauhoseos vähitellen voiseokseen. Vaivaa tasaiseksi taikinaksi ja anna levätä seuraavaan päivään jääkaapissa
3. Kauli taikina ohuiksi levyiksi ja ota siitä muotilla pipareita
4. Paista 200 asteessa 6-10 minuuttia


Pienimmällä ei ihan jokaisesta piparista tullut paistokelpoista!


Tämän joulun piparkakkuihmiset olivat sporttisella tuulella

2 kommenttia:

  1. Ihme, että noin sporttiset piparit pysyvät edes pellillä.

    Itsekin tein tänä vuonna ensimmäisen kerran piparitaikinan (kiitos äiti), enkä enää ollenkaan ymmärrä, miksi en viime vuosina ole välittänyt pipareista. Itse tehdyt maistuvat vaan paljon paremmilta kuin valmistaikinasta syntyvät.

    VastaaPoista
  2. Tuosta omatekemästä taikinasta puuttuu joku pistävä maku joka valmistaikinoissa on. Taijotain... Jokatapauksessa kyllä tuo itse tehty on selkeesti parempaa!

    VastaaPoista