Tässä kakussa mukavaa makua ja rakennetta tuo kaurahiutaleet - kakku on kaukana kuivasta! Ihanan mehevä rakenne joka vain parani seuraavaksi päiväksi. Tuoreena kakku oli hieman murenevampi ja ilmavampi, seuraavana päivänä jääkaappisäilytyksen jälkeen hieman tiiviimpi ja kosteampi. Ohje Leivontaherkuista.
pohja:
100 g voita
3 kananmunaa
2 dl sokeria
3 dl kaurahiutaleita
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
päälle:
2 dl puolukka- tai karpalohilloa (tai karpaloita+hillosokeria mikrossa)
2 dl tomusokeria
1-2 rkl vettä
1. Sulata rasva ja anna jäähtyä
2. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi
3. Sekoita kuivat aineet keskenään. Kääntele jauhoseosta, rasvaa ja maitoa vuorotellen munavaahtoon pienissä erissä. Sekoita tasaiseksi
4. Voitele ja leivitä irtopohjavuoka (käyttämällä leivityksessä kaurahiutaleita saat rapsakan kauraisat reunat!) ja kaada taikina vuokaan. Paista uunin alatasolla 175 asteessa 50 minuuttia. Anna jäähtyä hieman ja kumoa vasta sitten
5. Levitä hillo jäähtyneen kakun päälle. Sekoita tomusokeri ja vesi juoksevaksi tahnaksi ja koristele kakku sillä. Itse käytin valmista valkosuklaa-koristetahnaa tuubissa.
Tein oman version; karpaloliköörissä marinoidut karpalot + hillosokeria kakun päälle. Seuraavalla kerralla laitan päällisen lämpimän kakun päälle jotta imeytyisi ja mehustaisi kakun paremmin. Hyvä ohje ja karpalot on niin herkkuja!
VastaaPoistariittaruu
Ah, kuulostaapa ihanalta!! Idea korvan taakse! :)
VastaaPoista