29. elokuuta 2011

Herkkukurkut



Moneen vuoteen en ole säilönyt suolakurkkuja – silleen enemmälti. Toissa syksynä testasin Kulinaarimurulan valkosipulikurkkuja jotka osoittautuivat maineensa veroisiksi. Tänä vuonna säilöin 6 kg kurkkuja - perinteisellä etikkaliemellä. Ohje Rajamäeltä.



3 kg avomaankurkkuja
kruunutilliä
valkosipulin kynsiä

mausteliemi:

18 dl vettä
4 dl sokeria
3 rkl merisuolaa
0,5 rkl maustepippureita
0,5 rkl sinapinsiemeniä
4 dl väkiviinaetikkaa

1. Pese kurkut huolellisesti ja viipaloi ne. Paloittele tilliä pienemmiksi kimpuiksi ja kuori ja puolita valkosipulin kynnet
2. Lado kurkkuviipaleet hyvin pestyihin lasipurkkeihin. Laita jokaiseen purkkiin myös tilliä ja pari valkosipulin kynttä
3. Keitä liemi: mittaa kattilaan vesi, sokeri ja mausteet. Keitä 10 minuuttia. Lisää liemeen etikka ja kuumenna kiehuvaksi. Kaada kuuma liemi purkkeihin ja sulje purkit huolella. Anna purkkien jäähtyä ja nosta sitten kylmään maustumaan. Kurkut ovat valmiita syötäviksi noin parin viikon kuluttua. Säilytä kurkut alle +10 asteessa!



28. elokuuta 2011

Lasagne yhden kastikkeen periaatteella

Lasagne on yksi suosikkiruuistani – ollut pienestä pitäen. Lasagne on keittiössäni aina jokseenkin arvoitus. Vaikka sen aina teen periaatteessa ihan samalla tavalla on lopputulos jostain syystä välillä ihanan kostea ja välillä taas aivan liian kuiva. Kosteaa lasagnen pitää ehdottomasti olla! Toinen ongelma lasagnessa on valkokastike joka on yksi ärsyttävimmistä ruuista valmistaa! Jos siihen ei tule klimppejä niin sitten se palaa pohjaan.

Nyt voin ilokseni todeta että hyvästi ongelmat ja tervetuloa täydellinen lasagne! Ja kiitos Cebic! Yksi soosi ja ihanan mehevä lopputulos!



400 g jauhelihaa
1 sipuli
2-3 valkosipulin kynttä
suolaa
mustapippuria
(savustettua) paprikajauhetta
chilijauhetta
2 prk tomaattimurskaa
1 rkl hunajaa
200 g ruohosipulituorejuustoa
2 dl kuohukermaa
250 g lasagnelevyjä
250 g mozzarellaraastetta
parmesaania
2 tomaattia

1. Ruskista jauheliha omassa rasvassaan korkeareunaisessa pannussa. Kuori ja hienonna sipuli ja lisää ne jauhelihan joukkoon ruskistuksen loppuvaiheessa. Mausta suolalla, pippurilla, paprikajauheella ja chilillä
2. Lisää jauhelihan joukkoon tomaattimurska ja hunaja. Anna kastikkeen kiehua puolisen tuntia
3. Lisää kastikkeeseen tuorejuusto ja kerma. Kuumenna ja sekoittele kunnes tuorejuusto on sulanut kastikkeeseen tasaisesti
4. Voitele uunivuoka öljyllä. Laita pohjalle pari kauhallista kastiketta, sen päälle kerros lasagnelevyjä ja sitten juustoraastetta. Toista kerroksittain. Lopeta kokoaminen kastikekerrokseen. Raasta pinnalle parmesaania.
5. Pese ja viipaloi tomaatit ja asettele viipaleet lasagnen päälle
6. Kypsennä 200 asteessa noin puoli tuntia kunnes lasagnelevyt ovat pehmeitä. Anna vetäytyä hetkinen ennen tarjoamista

23. elokuuta 2011

Maalaismunakas

Takana kaksi työlästä ja kiireistä viikkoa töissä jonka päälle kaksi kiukuttelevaa pientä ihmistä kotona. Sitten yhtäkkiä ihana rauhallinen aamu ilman lapsia ja ilman kiirettä mihinkään. Aikaa jälleen aamiaiselle. Munakasta kehiin!



2-3 annosta

300 g ylikypsää sian palvikylkeä
loraus öljyä
5 kananmunaa
loraus kuohukermaa
suolaa ja mustapippuria
1 iso tomaatti
parmesaania

1. Hienonna palvikylki ja paista se rapeaksi öljyssä pannulla
2. Riko kananmunat kulhoon ja lorauta joukkoon tilkkanen kermaa. Sekoita sen verran että seos on tasaista. Mausta suolalla ja pippurilla
3. Kaada munaseos pannulle kylkipalasten päälle ja pienennä levyn lämpöä. Laita kansi päälle ja anna hyytyä hiljalleen
4. Pilko tomaatti pieniksi kuutioiksi. Kun munakkaan pinta on vielä löysä, lisää päälle tomaattipalat. Raasta päälle reilusti parmesaania
5. Laita kansi takaisin pannun päälle ja jatka munakkaan hauduttamista kunnes se on makusi mukaan sopivan kypsä. Itse tykkään jättää pinnan reilusti valuvaksi (ja siitä syystä munakas ei ollut lautasella kovinkaan kuvattavassa kuosissa!)


21. elokuuta 2011

Karviaishillo

Vanhempieni takapihalla kasvaa karviaismarjoja: kolme vanhaa pensasta jotka ovat saneet kasvaa ja kukoistaa omassa rauhassaan ja omassa tahdissaan oman mielensä mukaan – hyvinkin luomuhenkisesti siis! Vuodesta toiseen pensaat ovat tehneet runsaasti satoa mutta marjoja ei ole kukaan erityisemmin käyttänyt mihinkään, sato on aina syöty suoraan pensaista. No, sillä tavalla marja on kyllä parhaimmillaan: suoraan pensaasta poimittuna ja ilman välikäsiä suoraan suuhun.




Viime syksynä päätin että kerään karviaisia talteen ja keitän niistä kiisseliä, leivon kakkua ja piirakkaa ja teen sosetta pakastimeen. Luonnollisestikin mr. Murphy luki ajatukseni ja sato jäi todella laihaksi, olisinkohan vajaan litran verran sosetta pakastimeen saanut. Äitini epäili että vanhat pensaat alkavat tulla jo tiensä päähän.

Ehkäpä viime syksyn pienen sadon syynä oli kuitenkin poikkeuksellisen kuuma ja helteinen loppukesä sillä tänä vuonna pensaat kirjaimellisesti notkuivat marjojen painosta. Tukikehikoiden päälle piti viritellä lautoja pitelemään maata pitkin makaavia oksia edes vähän kohollaan. Sitten koitti eräs aurinkoinen sunnuntaiaamu ja marjankeruuta ohjelmassa. Keräsin esikoisen ja isäni avustuksella 6 litraa karviaisia jotka keitin hilloksi ja laiskuuttani (ja lasipurkkien puutteessa) pakastin pienissä rasioissa.


Äidin pikku apulaiset


Karviaishillo (taloussokeria käyttäen)

1 kg karviaismarjoja
3 dl vettä
600 g sokeria

1. Mittaa vesi ja sokeri kattilaan. Kuumenna ja keitä 10 minuuttia
2. Lisää puhdistetut marjat kattilaan. Keitä miedolla lämmöllä puolisen tuntia
3. Kuori vaahto ja tölkitä kuumana hyvin pestyihin lasipurkkeihin



Karviaishillo (hillosokeria käyttäen)

1 kg karviaismarjoja
1 dl vettä
500 g hillosokeria

1. Mittaa marjat ja vesi kattilaan. Kuumenna kunnes vesi alkaa höyrytä
2. Lisää hillosokeri kattilaan samalla hyvin sekoittaen. Kun seos alkaa kiehua, vähennä lämpöä
3. Keitä seosta 15 minuuttia välillä varovaisesti hämmentäen. Kuori vaahto pinnalta
4. Jäähdytä hilloa puolisen tuntia eli kunnes rakenne alkaa kiinteytyä. Sekoita muutaman kerran jäähtymisen aikana
5. Tölkitä jäähtyneenä hyvin pestyihin ja kuumennettuihin lasipurkkeihin. Valmis hillo kiinteytyy valmiiksi noin vuorokauden kuluessa



20. elokuuta 2011

Pepperoni-pastasalaatti

Melkein viikko on vierähtänyt edellisestä postauksesta. Olen palannut reilun viiden kotivuoden jälkeen taas työelämään ja melko tehokkaasti on kaikki energia uponnut vilkkaan eskariryhmän luotsaamiseen. Kovinkaan paljoa ei ole työpäivän jälkeen ollut intoa kirjoitella blogitekstejä eikä oikeastaan edes kokkailla mitään kunnollista. Töissä saan nauttia valmiin pöydän antimista lounaalla koulun ruokalassa ja samaa settiä nauttivat pojatkin päiväkodissa. Työ-minä keskittyy syömään lasten kanssa esimerkillisesti lautasmallin mukaisesti, eli paljon kasviksia ja vähemmän höttöhiilareita, koti-minä raapaisee kasaan jotain nopeaa tuudittautuen ajatukseen että yksi kunnollinen ateria sekä äidille että lapsille riittää, illalla voidaan syödä jotain helppoa ja hyvää. Tämä olkoon selitykseksi sille, että hyvin todennäköisesti blogin päivitystahti tulee pysymään jatkossakin hieman hitaampana.

Mutta palataan ajassa taaksepäin joitakin viikkoja ja siinä samalla yritän palauttaa mieleen tämän pastasalaatin sisällön. Siis pastaahan siinä ainakin oli… ja pepperonia… Jokseenkin näin se varmaan meni!



250 g minipennepastaa
150 g pepperonia
1 omena
2 kevätsipulia varsineen
150 g kermajuustoa
2 pientä maustekurkkua
1 paprika

kastike:
1 dl ranskankermaa
2 dl kermaviiliä
1 valkosipulin kynsi raastettuna
2 tl hunajaa
suolaa
mustapippuria
chilijauhetta

1. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta
2. Suikaloi pepperoni, kuori ja pilko omena ja sipulit ja kuutioi juusto, maustekurkut ja paprika
3. Sekoita salaatin ainekset sekaisin suuressa kulhossa
4. Sekoita kastikkeen ainekset sekaisin toisessa kulhossa ja sekoita kastike salaatin sekaan. Anna maustua viileässä muutama tunti ennen tarjoamista

14. elokuuta 2011

Pestoperunat

Vielä on pestoa jäljellä, vielä riittää soosia purkin pohjalla... Vaan eipä oo enää! Pastanjauhajilta löysin kivan ja helpon idean pestolla maustetuista perunoista. Olivat todella hyviä paistetun lohen kaverina! Vieläkin parempia olisivat jos pesto olisi kotitekoista!



perunoita
merisuolaa
pestoa
parmesaania

1. Keitä perunat kypsiksi merisuolalla maustetussa vedessä
2. Anna perunoiden jäähtyä ja kuivahtaa hetki ja sekoita niihin pestokastiketta
3. Nosta tarjoilukulhoon tai lautaselle ja raasta parmesaania päälle

11. elokuuta 2011

Pestokierteet

Pestosämpylöiden leivonnasta purkkiin jäänyt pesto odotti sopivaa käyttökohdetta. Leivoin pastasalaatin kaveriksi iltapalle pestokierteitä. Kierteet on tehty vanhalla tutulla ohjeella. Täytteenä pestoa ja goudaa raastettuna ja päällä kaapin perukoilta bongattuja seesaminsiemeniä. Ihania!!

10. elokuuta 2011

Caipirinhakakku

Tätä kakkua on hehkutettu pitkin poikin blogistaniaa jo aika päiviä sitten. Olikohan se viime kesää – vai peräti toissakesää - kun kuulin että tuon Caipirinha drink mix –jauheen valmistus on lopetettu ja kaupoissa on myynnissä viimeiset erät. Ostin silloin yhden pussin jemmaan tämän kakun valmistaminen mielessä. Nyt kaappi-inventaarion yhteydessä päätin että kakku ON vihdoinkin tehtävä. Ystäväni oli tulossa kylään joten sain hyvän syynkin tehdä kakun.

Odotukset kakun suhteen olivat korkealla. Maku olikin hyvä mutta kuitenkin omaan suuhuni hieman liian voimakas. Voimakasta makua ja limen kirpeyttä tuli tasoiteltua sokerilla ja kakusta tuli myös hieman liian makea. Ehkäpä yhden limen mehu olisi riittänyt, tai ehkäpä limet olisi voinut kokonaan jättää pois jolloin lopputulos olisi ollut raikkaampi. Niin tai näin, tuota jauhetta ei varmaan enää mistään saa uutta kokeilua varten. Jos joku jossain sattuu tuota jauhetta näkemään niin kannattaa ostaa pois ja testata tätä kakkua!



pohja:
150 g kanelikeksejä
100 g sulatettua voita

täyte:

5 liivatelehteä
1 prk (2,5 dl) Flora vispiä
200 g maustamatonta Philadelphia-tuorejuustoa
1 pss Caipirinha drink mixiä
2-3 dl tomusokeria
2 limen mehu

1. Murenna keksit ja sekoita rasva joukkoon. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (halk 20 cm) pohjalle ja painele keksimurut vuoan pohjalle ja reunoille
2. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen
3. Vatkaa Flora vispi vaahdoksi ja sekoita tuorejuusto vatkaamalla sekaan. Sekoita vaahtoon Caipirinha-jauhe ja 2 dl sokeria.
4. Purista limeistä mehut ja kuumenna ne kiehuvaksi. Liuota liivatteet limemehuun ja lisää seos ohuena nauhana tuorejuustoseokseen. Sekoita hyvin
5. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa tomusokeria
6. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa yön yli

8. elokuuta 2011

Kookosriisi

Pakastimessa nökötti jälleen haukifileitä ja herkkupalana myös kuhafilee. Vaalea kalafilee on parhaimmillaan voissa pannulla paistettuna ja suolalla ja pippurilla maustettuna. Yksinkertaisena ja herkullisena. Lisukkeelta kaipaakin sitten hieman jotain ekstraa. Toki ihan tavallinen voiperunakin kelpaa kotimaisen järvikalan kaveriksi ihan kivasti.

Nyt kuitenkin välillä jotain ihan muuta. Kotimainen kuha sai vierelleen – tai alleen – hieman itämaista tunnelmaa kookosmaidolla maustetusta basmatiriisistä. Yksinkertaista ja loistavaa sekin! Ohje Hannan sopasta.



4 annosta

1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
2 rkl öljyä
3 dl basmatiriisiä
2 dl vettä
1 tlk (400 ml) kookosmaitoa
loraus kanafondia
suolaa ja pippuria

1. Kuori ja hienonna sipulit. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota sipuleita hetkinen. Lisää riisi ja jatka kuullottamista noin minuutin verran
2. Lisää kattilaan vesi, kookosmaito ja fondi ja anna kiehua sen aikaa että kaikki neste on imeytynyt. Rakenne saa jäädä kosteaksi ja hieman löysäksi.
3. Tarkista maku ja mausta suolalla ja pippurilla

7. elokuuta 2011

Parmesaani-vuohenjuustomunakas

Jotkut ruuat vaan ovat jostain syystä aivan täydellisiä! Täydellinen ruoka ei välttämättä näytä lautasella täydelliseltä tai edes kovinkaan kummoiselta, mutta maku ja rakenne hellivät aisteja sitten senkin edestä ja syönnin jälkeen olo on … no, aivan täydellisen ravittu!

Tässä simppelissä ruuassa muutama yksinkertainen raaka-aine yhdessä muodostaa aivan täydellisen liiton. Täydellistä comfort-foodia illalla sohvalla leffan ääressä! Voisin kuvitella koko päivän olevan jokseenkin täydellinen jos aamun aloittaa tällä munakkaalla!

Kokeilulistalle ehdottomasti!!! Kaikille!! (Kananmuna-allergisten ei tarvitse kokeilla, heidän kokemus tästä ruuasta ei välttämättä olisi aivan täydellinen.) Ohje Jannalta.



voita
pari kananmunaa
tilkkanen kermaa
parmesaaniraastetta
muutama kirsikkatomaatti
pehmeää vuohenjuustoa
suolaa ja mustapippuria

1. Sulata voi paistinpannulla
2. Riko munat kulhoon ja lisää joukkoon tilkka kermaa. Vispaa rakenne rikki. Kaada munaseos pannulle ja liikuttele massaa varovaisesti keskeltä laidoille kunnes se alkaa hyytyä
3. Kun munakas on hieman hyytynyt mutta vielä selvästi löysä pinnalta, raasta sen päälle parmesaania. Kypsennä edelleen miedolla lämmöllä pikku hetkinen
4. Halkaise kirsikkatomaatit ja asettele ne munakkaan pinnalle. Murenna pinnalle myös vuohenjuustonokareita. Jatka kypsentämistä vielä hetkinen, anna munakkaan jäädä pehmeäksi
5. Nosta pannu levyltä ja raasta päälle vielä parmesaania. Mausta suolalla ja pippurilla. Syö hetioitis!

4. elokuuta 2011

Cashew-suklaapalat

Ruoka-ainekaappeja on siis taas inventoitu ja blogien tutkailua harrastettu ajatuksella että jämäraaka-aineille löytyisi jotain uutta ja mukavaa käyttökohdetta. Insanitylta löysin kivan ohjeen johon sain kivasti upotettua cashew-pähkinät, mantelirouheen ja tumman suklaan. Puolitin alla olevan ohjeen ainemäärät mutta taikinaa oli silti mielestäni hieman liikaa kuorrutteen määrään verrattuna. Pohjataikina tuntui tehdessä melko murenevalta, mutta rakenne napakoitui uunissa ja jääkaapissa sopivaksi.

Lopputuloksena oli ihania suussa sulavia makeita herkkuja joiden maku vaan parani jääkaappisäilytyksen aikana – tosin eivät säilyneet kovinkaan kauaa…melko tiuhaan jääkaapin ovi kävi ja suklaapalat kupista hupenivat! Näitä suklaamakeisia vein tupaantuliaisiksi ystäväperheeseen puisen tarjoiluvadin täytteenä. Onneksi olin etukäteen viisas ja täytin ja pakkasin viemissuklaat ennen kuin aloin itse kunnolla maistelemaan…



pohja:

8 dl vehnäjauhoja
3,5 dl fariinisokeria
150 g pehmeää voita
150 g suolattuja cashew-pähkinöitä (laitoin sekaan myös mantelirouhetta)

karamelli:

200 g voita
1,6 dl fariinisokeria

päälle:

170 g haluamaasi suklaata (käytin fazerin tummaa suklaata)

1. Valmista pohja: sekoita kulhossa jauhot ja sokeri. Nypi sekaan pehmeä voi. Rouhi pähkinät ja lisää puolet niistä taikinaan. Sekoita murumaiseksi taikinaksi. Painele taikina levyksi uunipellille leivinpaperin päälle. Ripottele päälle loput pähkinät
2. Valmista karamelli: mittaa voi ja sokeri pinnoitettuun kattilaan. Kuumenna ja keitä miedolla lämmöllä kunnes seos kuplii reilusti ja sakenee. Nosta kattila levyltä ja jäähdyttele hetki hämmennellen
3. Kaada karamelli pohjalevyn päälle tasaiseksi kerrokseksi. Kypsennä 175 asteessa uunissa kunnes pinta kuplii koko alaltaan, noin 15 minuuttia
4. Sulata suklaa varovaisesti mikrossa tai vesihauteessa. Kaada sula suklaa karamellin päälle. Sekoita hieman esim. lusikan varrella jotta karamelli ja suklaa hieman sekoittuvat. Jäähdytä ja nosta jääkaappiin. Anna jähmettyä seuraavaan päivään ja leikkaa levy sopiviksi paloiksi

29. heinäkuuta 2011

Maapähkinä-suklaacookiet

Satay-soijasuikale-kokeilusta jääkaappiin jäi vajaa purkki maapähkinävoita - eli ihan pakko leipoa! Olin merkannut testattavaksi Chocochilistä tämän herkullisen cookie-ohjeen ja nyt oli sen aika. Ohje toimi hyvin, tosin leipojan kädet ei taipuneet ihan tasakokoisiin pikkuleipiin. Taikina riitti 20 pikkuleipään, täytettä olisi riittänyt 30:een.

Paistoajan suhteen en uskonut ohjetta vaan paistoin pikkuleipiä 10 minuutin sijasta 13 minuuttia todetakseni että 10 minuuttia olisi riittänyt! Pikkuleivät kovettuvat jäähtyessään melko paljon ja reunat menivät ehkä hieman liian koviksi. Pikkuleivät olivat parhaimmillaan vielä vähän lämpiminä jolloin olivat rapsakoita pinnalta ja sitkeän pehmeitä sisältä.



noin 20 kpl

taikina:

1 dl rypsiöljyä
2,5 dl ruokokidesokeria
0,5 dl siirappia
3-4 rkl maitoa
1 tl vanilja-aromia
4 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa

täyte:

1,75 dl maapähkinävoita
1,5 dl tomusokeria
0,5 tl vanilja-aromia
2-3 tl maitoa

1. Sekoita kulhossa öljy, sokeri, siirappi, maito ja vanilja-aromi. Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet ja siivilöi ne öljy-seokseen. Sekoita kosteaksi käsin muotoiltavaksi taikinaksi. Lisää tarvittaessa maitoa tai jauhoja.
2. Sekoita täytteen ainekset kosteaksi massaksi. Lisää tarvittaessa maitoa tai tomusokeria jotta saat sopivan koostumuksen. Muotoile täytteestä noin 20 pientä palloa
3. Ota käteen suklaataikinaa reilun ruokalusikallisen verran. Pyöritä palloksi ja litistä kämmentä vasten. Aseta taikinan keskelle täytepallo ja kääri taikina pallon ympärille. Pyörittele jälleen palloksi ja litistä uunipellille leivinpaperin päälle
4. Paista cookiet 200 asteessa 10 minuuttia. Nosta ritilälle jäähtymään jotta pinnasta tulee rapea

28. heinäkuuta 2011

Marianne-kaurakeksit

On se vaan hyvä kun välillä – melko useinkin itse asiassa – tulee hieman pyöräyteltyä kaappien sisältöä. Taas löytyi keittiön kaapeista käytettävää: pussillinen mysliä, marianne-rouhepussi, vajaa pussi cashew-pähkinöitä, puolikas rasiallinen seesaminsiemeniä, caipirinha drink mix –pussi, pussin pohja mantelirouhetta, liivatelehtiä, rusinoita, maissijauhoja…jääkaapista löytyi yli jäänyttä maapähkinävoita, pestoa ja punaista currytahnaa sekä tummaa suklaata pari levyn lopuskaa.

Äkkiseltään ajatellen noita kaikkia jämätuotteita ei menestyksekkäästi saa yhteen leivonnaiseen tai ruokaan laitettua. Onneksi jauhosormea on vaivannut taas mahdoton syyhy viime päivinä joten kuuman ja kostean heinäkuisen viikon ratoksi lämmittelin uunia useampana päivänä. Tuloksena muutama leipä pakastimeen sekä jonkun verran herkuttelua yksin, poikien kanssa ja vieraiden kera. Niin ja tietysti hieman tyhjemmät kaapit ja hyvä mieli siitä että ne viimeisetkin pakkausten jämät saatu hyödyksi käytettyä ennen kuin olisivat roskiin joutuneet!

Tämänkertainen inventaariotyhjennys aloitettiin Marianne-rouhepussista – jonne näiden keksien jälkeen jäi vielä käytettävää toisellekin kerralle. Ohje Kirsin keittiöstä.



24 kpl

3 dl kaurahiutaleita
1,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl ruokokidesokeria
0,5 dl fariinisokeria
1 dl Marianne-rouhetta
1,5 tl leivinjauhetta
100 g voita sulatettuna
1 kananmuna

1. Sekoita kuivat aineet kulhossa
2. Sulata voi ja sekoita se ja kananmuna kuivien aineiden joukkoon
3. Nostele taikinanokareita uunipellille leivinpaperin päälle. Jätä kunnolla väliä, koska keksit leviävät reilusti
4. Paista 175 asteessa 10 minuuttia. Anna jäähtyä pellillä rapeiksi

27. heinäkuuta 2011

Tomaattinen perunalaatikko

Perusruuat ovat perusruokaa. Niitä perinteisiä ja tuttuja maku- ja raaka-aineyhdistelmiä joita olemme tottuneet syömään jo lapsena. Varmaan tutuimmat perusruuat ovat makaroni- ja perunalaatikko. Makaronia tai perunaa, jauhelihaa ja munamaitoa. Muuten ihan kiva juttu, mutta tuo munamaito… Onko ihan pakko? Onneksi ei!

Makaronilaatikon olen jo pitkään tehnyt ilman munamaitoa ja nyt oli viimeinkin perunalaatikon vuoro. En tiedä voiko tätä nyt oikeasti perunalaatikoksi kutsua, mutta perunalaatikkona tämän muksuille tarjoilin. 2/3 perheestä söi tätä mielellään - ja tuo syömättä jättänyt 1/3 on hieman epäluuloinen ylipäätään ruokalautasensa ääressä - eli kaiken kaikkiaan ihan onnistunut ruoka!



400 g nauta-sikajauhelihaa
suolaa ja pippuria
1 tlk yrtti-valkosipulimaustettua tomaattimurskaa (Mutti)
500 g perunasipulisekoitusta (ois voinu kyllä laittaa vähän enemmän!)
1 prk kolmen juuston ruokakermaa
1,5 dl juustoraastetta

1. Ruskista jauheliha ja mausta se suolalla ja pippurilla. Lisää sekaan tomaattimurska ja kuumenna.
2. Voitele uunivuoka ja kaada vuokaan puolet peruna-sipulisekoituksesta, sen päälle jauhelihakastike ja päällimmäiseksi loput perunat
3. Kaada vuokaan ruokakerma ja ripottele pinnalle juustoraaste
4. Kypsennä 200 asteessa 45 minuuttia. Nosta vuoka uunista, peitä foliolla ja anna vetäytyä vielä vartin verran ennen tarjoamista

26. heinäkuuta 2011

Vaniljainen mansikkapiirakka

Ihanan mehevä ja kuohkea peruspiirakka, joka saa kivaa säväystä vaniljakastikkeesta. Kirsin keittiöstä löytyneen ohjeen mukaan osan mansikoista voisi korvata raparperillä. Kirsin tavoin minäkin käytin piirakkaan pelkkiä mansikoita. Yhtä hyvin piirakan voisi tehdä mistä marjoista tahansa, esimerkiksi mustikka-mansikka-vadelma –yhdistelmä toimisi tässäkin loistavasti! Piirakka on melko makea, joten kirpeätkin marjat kävisivät tähän mukavasti.



1 pellillinen

taikina:

4 kananmunaa
4,5 dl sokeria
150 g voita
0,75 dl kuohukermaa
5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta

päälle:

2 pss vaniljakastikeaineksia
5 dl rasvatonta maitoa
6 dl mansikkapaloja
2-3 rkl fariinisokeria (tämän joutaa jättää pois, mielestäni piirakka oli melkoisen makea!)

1. Sekoita vaniljakastikeainekset maitoon ja nosta kulho jääkaappiin tekeytymään
2. Vatkaa kananmunat ja sokeri paksuksi vaahdoksi. Sulata voi. Sekoita kuivat aineet keskenään.
3. Sekoita kananmunavaahtoon kuivat aineet, voisula ja kerma vuorotellen
4. Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle
5. Kaada taikinan päälle vaniljakastike ja pilko päällimmäiseksi mansikat.
6. Ripottele pinnalle fariinisokeria ja kypsennä 200 asteisessa uunissa 30 minuuttia

25. heinäkuuta 2011

Goudalla täytetyt uudet perunat

Perinteinen peruna saa hieman uutta sävyä tällä Jenssenin kiusauksesta löydetyllä ohjeella. Sopii mainiosti grillipihvin tai –makkaran kaveriksi. Meillä pojat söivät perunaa makkaran kera, itse nautiskelin perunoiden kanssa rasiallisen uunissa paahdettuja ja balsamiviinietikalla maustettuja herkkusieniä. Onneksi pojat eivät sen herkun päälle ymmärrä, sain syödä kaiken ihan itse!



isohkoja uusia perunoita
goudaa
pekoni- tai parmankinkkusiivuja

1. Keitä perunat kypsiksi ja anna niiden jäähtyä hetken aikaa
2. Leikkaa goudasta paksuhkoja siivuja
3. Halkaise perunat ja laita jokasen perunan väliin siivu goudaa. Kääri peruna pekoni- tai kinkkusiivuun
4. Kypsennä 200-asteisessa uunissa 10-15 minuuttia kunnes pekoni on kypsää

21. heinäkuuta 2011

Satay-soijasuikaleet

Soijarouhe on testattu ja hyväksi havaittu. Jopa pojille maistuu soijarouheesta tehty pasta bolognese – varmaankin siksi että kuvittelevat syövänsä ihan tavallista jauhelihaa. Soijasuikaleet ovat itselleni olleet hieman pelottava juttu siinä soijarouheen vieressä kaupan hyllyssä. Insanity rohkaisi minua joskus (oliskohan ollu ison tuopin ääressä) kokeilemaan suikaleita. Siitä lähtien olen kerännyt rohkeutta ja ottanut muutamia ohjeita talteen sitä maagista testikertaa varten. Nyt viettäessäni rauhaisaa sunnuntaita hyvin pitkälti itsekseni uskalsin viimeinkin kokeilla.

Suikaleiden valmistaminen oli helppoa: pikainen liotus kuumassa vedessä ja siitäpä sitten soosin sekaan. Hieman epäilin ruuan maistuvuutta vielä siinäkin vaiheessa kun haarukka oli menossa suuhuni. Yllätyin kuitenkin positiivisesti! Maku oli kohdallaan koska pehmensin suikaleet kanafondilla maustetussa vedessä ja maustuminen jatkui vielä marinadin seassa. Suikaleiden rakenne epäilytti minua makua enemmän, mutta sekin oli yllättävän napakka. Eihän se samanlaista ollut kuin broilerin liha, mutta eihän se lihaa olekaan! Seuraava haaste on valmistaa soijasuikaleita niin että pojatkin ne hyväksyvät!

Testiruokana valmistin satay-kastiketta tällä Uneliaalta kokilta löytämälläni ohjeella.



2 annosta

2-3 dl vettä
luraus kanafondia
3 kourallista soijasuikaleita

marinadi:
2 rkl punaista currytahnaa
3 rkl maapähkinävoita (sokeroimatonta)
2,5 dl kookosmaitoa

kastike:
tilkka öljyä
1 sipuli
0,5 dl kookosmaitoa
0,5 dl vettä

1. Kuumenna vesi pienessä kattilassa ja mausta se fondilla. Laita soijasuikaleet kuumaan veteen, nosta kattila pois liedeltä ja laita kansi päälle. Anna suikaleiden turvota vartin verran
2. Sekoita marinadin ainekset keskenään. Kaada soijasuikaleista ylimääräinen vesi pois ja kaada suikaleet marinadin sekaan. Anna maustua viileässä vähintään puolisen tuntia
3. Kuori ja hienonna sipuli. Kuumenn öljy kasarissa ja kuullota sipulit pehmeäksi. Kaada kasariin soijasuikaleet marinadeineen sekä kookosmaito ja vesi. Keitä kymmenisen minuuttia
4. Tarjoa riisin tai nuudeleiden kera

20. heinäkuuta 2011

Pestosämpylät

Cebic hehkutti keittiössään näiden sämpylöiden pehmeyttä. Leipää on tullut tehtyä esitaikinan voimin aikaisemminkin mutta ei koskaan sämpylöitä. Nyt tuli kokeiltua tämäkin ja allekirjoitan Cebicin lausuman näiden sämpylöiden mehevyydestä. Yrttejä olen joskus sämpylätaikinaan laittanutkin mutta valmista pestoa ei ole tullut aikaisemmin kokeiltua sämpylöiden maustajana. Toimii - jos tykkää pestosta! Yhtä hyvin maustamiseen voisin käyttää myös punaista pestoa tai vaikkapa tomaattipyreetä.



9 kpl

esitaikina:
2,5 dl maitoa
1 rkl siirappia
0,5 pss kuivahiivaa
2,5 dl vehnäjauhoja

taikina:

0,5 tl suolaa
0,5-1 dl pestoa
4 dl sämpyläjauhoja

1. Lämmitä maito hieman kädenlämpöistä lämpimämmäksi. Vispaa joukkoon siirappi, kuivahiiva ja vehnäjauhot. Laita taikinakulho lämpimään vesihauteeseen ja anna olla siinä kunnes seos alkaa kuplia. Aikaa tähän kului itselläni noin 20 minuuttia
2. Sekoita esitaikinan joukkoon suola ja pesto. Alusta joukkoon jauhot
3. Leivo taikinasta 9 sämpylää ja anna niiden kohota liinan alla puolisen tuntia
4. Paista 225 asteessa 10-15 minuuttia

19. heinäkuuta 2011

Konvehteja ja muuta mukavaa muoteilla

Kävin eräänä viikonloppuna pyörähtämässä Joensuun Iloisessa Keittiössä. Sonja oli kehitellyt pääni menoksi pientä kivaa. Sain käteeni pakkauksen pieniä sieviä praliinimuotteja ja tehtäväksi kokeilla mihin kaikkeen niitä voisi käyttää. Apuvälineitäkin lähti mukaan. No tokihan minä testaan!





Ensimmäiseksi tein ihan tavallisia suklaakonvehteja Martin oppien mukaan. Käytin ihan tavallista Fazerin tummaa suklaata ja täytteenä Jam it –kookoshilloa ja Rainbown luomu-vadelmahilloa. Toimii!



Seuraava testi oli hyytelö. Keittelin kermaa ja maustoin sen vaniljalla ja sokerilla. Sekoitin joukkoon liivatelehtiä ja kaadoin muotteihin hyytymään. Maku oli hyvä, rakenne oli hyvä, mutta eivät irronneet muoteista. Eli ei oikein toimi siihen tarkoitukseen.

Muotit ovat myös uunin kestäviä. Tein pienen annoksen sokerikakkutaikinaa johon lisäsin lurauksen öljyä jotta valmiit paistokset irtoaisivat muoteista paremmin. Jaoin taikinan muotteihin ja paistoin kypsiksi. Hetken jäähdyttelyn jälkeen pienet kakut irtosivat helposti. Kermavaahdolla ja strösseleillä sai aikaiseksi pieniä leivoksia.





Seuraava testi oli piirakkataikina. Tein pienen taikinan tällä Apple pien taikinaohjeella ja painelin sen muotteihin ja paistoin. Pohjat irtosivat jälleen oikein hyvin pienen jäähdyttelyn jälkeen. Kermavaahtoa ja mansikkaa – olipas herkkua! Taikina voi olla makeaa tai suolaista ja täytteenä voi käyttää erilaisia suolaisia ja makeita mousseja.



Viimeinen testini oli keksitaikina. Tein kauraisen keksitaikinan tällä ohjeella ja painelin taikinaa muotteihin. Kypsennyksen jälkeen pikkuleivät irtosivat näppärästi. Koristeeksi valutin hieman sulaa suklaata.



Vietinpäs monta mukavaa hetkeä puuhastellessa näiden pienten muottien parissa. Kiva oli välillä näperrellä jotain aivan pikkuriikkistä, sain hieman harjoitusta sille saralle. Nyt tuli käyttöä myös pinseteille jotka ostin joskus pikkuleipien koristelemista ajatellen! Pojatkaan eivät panneet pahakseen kun saivat useampana päivänä maistella pieniä söpöjä herkkupaloja.


(nykyinen osoite: Siltakatu 12)

16. heinäkuuta 2011

Kasvis-nuudeliwokki

On ihanaa kokata toisille - varsinkin sellaisille jotka arvostavat hyvää ruokaa ja nauttivat siitä kun saavat tulla valmiiseen pöytään. Siinä on jotain palkitsevaa! On ihanaa välillä kokata ihan vain itselleenkin. Varsinkin silloin kun aikaa on reilusti ja ruuan voi laittaa juuri silloin kun itsestä siltä tuntuu. Ja kun ruoka on valmis, sen voi läntätä lautaselle ja syödä olkkarissa elokuvaa katsoen. Voiko vapaapäivää oikeastaan paremmin viettääkään?



2 annosta

1 dl kuivattuja herkkutatteja
1 pss pikanuudeleita
1,5 dl vettä
1 rkl rypsiöljyä
1 valkosipulin kynsi
1 tl inkivääriä
2 kevätsipulia varsineen
4 kiinankaalin lehteä
0,5 rkl soijakastiketta
1-2 rkl makeaa chilikastiketta

1. Laita sienet likoamaan veteen noin puoli tuntia ennen ruuan valmistamista
2. Murskaa nuudelit kulhoon ja mittaa sekaan vesi. Mikrota 2 minuuttia, sekoita ja jätä odottamaan
3. Kuumenna öljy paistokasarissa. Kuori ja raasta valkosipuli kasariin ja lisää myös inkivääri. Anna mausteiden heräillä pari minuuttia miedolla lämmöllä
4. Viipaloi kevätsipuli ja lisää pannulle. Sekoittele ja kuullota niitä hetki
5. Purista sienistä vesi pois ja paloittele ne sopivan kokoisiksi paloiksi, lisää kasariin
6. Huuhtaise kiinankaalin lehdet ja hienonna ne. Lisää palaset kasariin. Lisää myös nuudelit
7. Sekoittele ainekset sekaisin ja kypsentele niitä viitisen minuuttia. Mausta soijakastikkeella ja chilikastikkeella. Tarjoa esim. paistetun kalan kera.